Roihuvuoren kotikaupunkipolut

Johdanto

Roihuvuoren kotikaupunkipolut vievät uudet ja vanhat asukkaat paikan päälle kaupunginosan historiaan ja nykyaikaan. Kohteilla esiintyvät monimuotoinen luonto ja kulttuuri, taide, rakennusperintö sekä merkittävät henkilöhahmot. Pääosassa on kuitenkin omakohtainen havainnointi.

Kotikaupunkipolkujen kohteita voi poimia vaikka yksitellen, mutta kartalle on merkitty ehdotukset myös pidemmiksi kävelyiksi: Vuorenpeikon polku nousee ostarilta Ylä-Roihuvuoren huipulle, hyndälle ja koululle. Hedvigin promenadi puolestaan laskeutuu keskustasta Strömsin kartanolle huomioiden myös kallioperässä piilevät granaatit. Hiiden lenkki poikkeaa siltä koillismetsän siimeksestä Itäväylälle ja takaisin. Keijukaisen askel kiertelee kirsikkapuiden lomassa kylätalolle, kirjastolle ja Strömsin torpan saarnin alle. Rantareitti puolestaan seurailee vesien vaiheita Porolahdelta Strömsinlahdelle.

Naapuripolut Herttoniemenrannassa ja Länsi-Herttoniemessä ovat vain kivenheiton päässä. Hyviä retkiä kotikulmille!

Kohteet

Tietolaatikko: Roihuvuori

Roihuvuori on vanhaa kulttuuriympäristöä meren rannassa ja kallioiden rinteillä. Asuinalueena se on Helsingin lähiörakentamisen 1950-luvun kultakauden tuotos: Suomen ensimmäinen aluerakentamiskohde, modernistinen metsäkaupunki, jota on vuosien varrella laajennettu useaan otteeseen. Nyt Roihuvuori on 7 700 asukkaan koti, virallisesti Herttoniemen kaupunginosan osa-alue ja jälleen kasvamassa täydennysrakentamisen myötä.

Alkujaan "Herttoniemen itäisenä asuntoalueena" suunnitellun lähiön nimeksi ehdotettiin myös Satumaata, mutta sitä pidettiin liian imelänä. Roihuvuorentie oli nimetty jo 1952 muinaisten vartiotulien mukaan: se kuulosti hyvältä ja vahvistettiin vuoden 1958 alusta koko osa-alueen nimeksi. Vieressä ovat paikannimet Kasåkern (Roihupelto) ja sitä vanhempi Kaskärr (Tulisuo). Ruotsin kielen kas viittaa tuliin, joille on parikin selitystä: ne voisivat olla suoperäisiä virvatulia tai Vartiokylän linnavuoreen liittyviä merkkitulia.

Roihuvuorelaiseen kulttuuriin kuuluu yhteisöllisyys, joka ilmenee monin tavoin. Talojen pihojen läpi on totuttu kulkemaan eikä tonttien aitaamista pidetä oikein toivottavana. Täällä viljellään yhteisperunamaata ja järjestetään talkoovoimin tapahtumia, joista näkyvimpänä vuotuinen Hanami-juhla. Pienimuotoisempia festareita ja piknikkejä ilmestyy tavan takaa. Monet yhteiset riennot toteutetaan Roihuvuori-seuran puitteissa. Se onkin ollut kautta aikojen eräs Helsingin aktiivisimpia kaupunginosayhdistyksiä. Oman kaupunginosansa lisäksi roihuvuorelaiset ovat toimineet mm. Helsingin kaupunginosayhdistysten liitossa ja Suomen Kotiseutuliitossa sekä Itä-Helsingin Kulttuuriseurassa.

Roihuvuori valittiin vuoden kaupunginosaksi Suomessa 2010. Jopa Roihuvuoresta kertova Wikipedia-artikkeli on arvioitu tuon avoimen tietosanakirjan parhaisiin sivuihin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Roihuvuori

Vuorenpeikon polku

1. Ostari

Roihuvuoren ostoskeskus on suunniteltu ensimmäisenä lajissaan Suomessa ja toteutettu ensimmäisten joukossa (Erätorin ostari valmistui jo 1956). Neljästä rakennuksesta ja niiden välisestä pihasta muodostuvan ostoskeskuksen piirsi Esko Korhonen ja rakensi Haka vaiheittain vuosina 1956–58. Enää nk. Apteekin talo sekä Yksiötalo ovat alkuperäisiä ja asemakaavalla suojeltuja. K-kaupan ja Alepan talot ovat vuosilta 2006 ja 2008. Ne suunnitteli arkkitehtitoimisto K2S Korhosen suunnitelmaa seuraten. Niinpä uudistettunakin Helsingin kaupunki on määritellyt Roihuvuoren ostoskeskuksen merkittäväksi esimerkiksi 1950-luvun rakennustyylistä.

Ostarin valmistuminen merkitsi Roihuvuoren palvelutason merkittävää parannusta. Siihen asti lähimmät pankit, posti ja apteekki olivat Länsi-Herttoniemessä. Aikansa modernismin ideologian mukaisesti ostari toteuttaa asumisen, työn ja palveluiden sijoittamista erilleen, toisin kuin perinteisesti kaupungeissa. Sijainti keskellä asutusta edustaa vielä lähipalvelujen aikakautta, toisin kuin nykyiset hypermarketit moottoriteiden varsilla. Matalat portaat erottavat kaupan alueen katutasosta.

Pitkän näivettymisen kauden jälkeen ostoskeskuksen palvelut ovat taas laajentuneet viime vuosina. 2010-luvulla käynnistettiin monia ostarin elävöittämishankkeita, joissa erityisesti Roihuvuori-seura, HOK-Elanto ja K-kauppias ovat olleet aktiivisia. Ostoskeskuksen sisäpihan istutuksia on kohennettu pääosin talkoovoimin.

http://ostarinhelmi.blogspot.fi/2007/01/roihuvuoren-ostoskekus.html

Takaisin ylös ↑

2. Yksiötalo

Roihuvuoren ensimmäinen tornitalo, As.oy Hakan Roihuvuori valmistui 1957 Esko Korhosen suunnittelemana. Se käsittää pelkästään yksiöitä, joita on talossa kaikkiaan 96. Rakennus on aikakautensa tyylikäs edustaja, asemakaavalla suojeltu ja olennainen osa ostarin kokonaisuutta: myymälätiloissa on isot näyteikkunat ja niiden edessä suojainen käytävä. Rakennuksen hahmo muodostuu kahdesta osasta, jotka on yhdistetty toisiinsa porrastornilla. Ostoskeskuksen puoleisessa on kahdeksan kerrosta, Lumikintien puolella kuusi. Näitä on lisäksi porrastettu sekä pysty- että sivusuunnassa. Näyttävä yksityiskohta ovat ulkopuoliset poistumistieportaat talon molemmissa päädyissä – ilmeisenä esikuvana Olympiastadionin tornin portaat.

Kukkakauppa on ollut paikalla alusta lähtien, nyt nimellä Rosalie. Myös pyöräkorjaamolla on pitkät perinteet paikalla, vaikka yrittäjä on vaihtunut. Muita tällä hetkellä toimivia liikkeitä ovat parturi–kampaamo, talonmiespalvelu ja kauneushoitola. Joogastudio sen sijaan on lopettanut samoin kuin Roihuvuoren Kirja ja Paperi, joka mainittiin tiettävästi Suomen pienimpänä kirjakauppana.

www.hs.fi/kulttuuri/art-2000004423812.html

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Moderni lähiörakentaminen

Arkkitehdit Bertel Jung ja Eliel Saarinen kaavailivat Helsingistä metropolia jo vuonna 1918 Suur-Helsinki-suunnitelmassaan, jossa kantakaupunkia ympäröi puutarhakaupunkien helminauha. Näitä yhdistävät pikaraitiotiet ja lähijunat. Roihuvuoreen esitettiin teollisuusaluetta samoin kuin Vartiokylään. Marjaniemeen ja Herttoniemenrantaan oli piirretty satamat.

Toisen maailmansodan jälkeen kaupunkiin suuntautui voimakas muuttovirta. Asuttiin ahtaasti eikä uutta tonttimaata ollut saatavilla. Helsinki oli kuitenkin ostanut naapurikunnista kartanoita järjestelmällisesti jo vuosikymmenten ajan. Suuressa alueliitoksessa 1946 se liitti itseensä neljä naapurikuntaa ja kolmanneksen emäpitäjästä, mukaan lukien nykyisen Roihuvuoren. Nyt päästiin rakentamaan kerralla kokonaisia uusia kaupunginosia valtion arava-lainojen turvin. Samalla pyrittiin nostamaan asumisen laatutasoa ja hygieenisyyttä. Lähiössä piti yhdistää kaupunkimaiset lähipalvelut terveelliseen ja luonnonläheiseen elämään. Tavoitteena oli modernisoida koko kansakunta, luoda uusi ihminen.

Aikakauden tunnettuja esimerkkejä ovat Tapiola, Haaga ja Herttoniemi. Professori Otto-Iivari Meurman hahmotteli Herttoniemeen kokonaisuuden, jossa keskellä on työpaikka-alue junaradan varressa ja sitä ympäröivät asuma-alueet. Roihuvuoressa kokeiltiin ensimmäisenä aluerakentamista, jossa rakennusliike suunnitteli ja toteutti sopimusalueella talot, kadut ja kunnallistekniikan. Näin saatiin taloudellista tehokkuutta ja yhtenäistä miljöötä. Kohteet jyvitettiin tarkoin porvari- ja sosialistileireille. Roihuvuoren saivat pääosin sosiaalidemokraatit, joiden rakennusliike oli Haka. Sen talot ja asemakaavan piirsi Esko Korhonen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton suunnitteluosastolla. Loput kaavoitti kaupungin asemakaavaosastolla Irma Mikkola, Meurmanin oppilas, jonka seuraava työ olikin Siilitien alue.

Harjakattoiset talot sijoitettiin vapaasti maastoon ja autopaikat koottiin suurkorttelien reunoille. Rungot tehtiin betonista liukuvalumenetelmällä ja ulkopinnat yleensä rapattiin. Ajalle ominaista on myös luonnonläheinen värimaailma sekä luonnonkiven tai tiilen käyttö yksityiskohdissa. Liuskekiveä saatiin Roihuvuoren omista louhoksista nykyisen vesitornin läheltä.

"On selvää, että lähdettäessä tällaisen kyläajatuksen pohjalta ja pyrittäessä muodostamaan asumaympäristöjä, joilla on kyky juurruttaa asukkaat itseensä, on asian henkisellä puolella oleellinen merkitys. Seurattaessa edelleen tätä ajatuskulkua, voidaan edelleen todeta, että vain tällaisella miljööllä, joka sisältää persoonallisia piirteitä, voi olla edellä kuvattu vaikutus", Korhonen kuvailee työtään 1961 ilmestyneessä Helsingin Asuntokeskuskunta Hakan kustantamassa ja Esko Muinosen kirjoittamassa Roihuvuori-teoksessa.

1900-luvun alun suunnitelmia

Uusia asuntoalueita 1957

Tulevaisuuksien historia 2/4: Uusi ihminen

Rakennukset kertovat: 1950-luku

http://esajii.blogspot.fi/2007/05/roihuvuori-helsinki-1961-me-muutettiin.html

3. Ruotsalainen lähiötalo

Lumikintie 5 vuodelta 1956 on koetalo, jonka avulla rakennusliike Haka halusi selvittää, miksi Ruotsissa rakentaminen oli halvempaa kuin Suomessa. Hankittiin siis ruotsalaisen tyyppikerrostalon piirustukset ja rakennettiin yksi niiden mukaan – käyttäen myös ruotsalaisia rakennusmateriaaleja ja -menetelmiä. Saman, Edwin Engströmin suunnitteleman mallin mukaisia taloja on eri puolella Ruotsia kymmenkunta. Ne edustavat perinteisempää arkkitehtuuria kuin vastaava suomalaistuontanto: eroa on mm. ikkuna-aukotuksessa ja asuntojen pohjaratkaisuissa. Rakennus on yksinkertaisella tavalla arvokas ja huolellisesti viimeistelty: huomaa miten sisäänkäyntejä on korostettu pienellä laatoituksella. Jostain syystä koetalo jäi kuitenkin ainokaiseksi. Myös Ruotsissa rakennuskustannukset lähtivät voimakkaaseen nousuun 1960-luvulle tultaessa.

Roihuvuoren seurakunnan kutomakerho toimi talossa yli 30 vuotta valmistaen monenlaisia käsitöitä kirjanmerkeistä kasteliinoihin. Nykyään kerho kokoontuu kirkon kerhosiivessä.

sv.wikipedia.org/wiki/Miljonprogrammet#/media/File:Diagram_rekordåren.jpg

www.helsinginseurakunnat.fi/seurakunnat/roihuvuori/uutiset/2013/11/3005.html

Takaisin ylös ↑

4. Rintamamieskerrostalo

Lumikintie 7 valmistui 1957 osana Lumikintien–Vuorenpeikontien kokonaisuutta, jonka suunnitteli Esko Korhonen ja rakensi Haka. Rungon porrastus ja pieni taite metsän puoleisessa päässä ovat esimerkkinä alueelle tyypillisestä hienovaraisesta maaston muotojen huomioimisesta. Julkisivulle antaa ilmettä ikkunoiden ryhmittely. Seinään on sittemmin lisätty lämpörappaus ja samalla on luovuttu alkuperäisestä värisuunnitelmasta sekä puisista ulko-ovista. Puiset ikkunat on säilytetty ja kunnostettu. Katto on maalattu jostain syystä punaiseksi toisin kuin Roihuvuoressa yleensä.

Monissa Roihuvuoren asunto-osakeyhtiöissä on pohdittu ulkoasukysymyksiä remonttien yhteydessä, sillä Helsingin rakennusvalvontaviraston vuonna 2003 antamassa Roihuvuoren rakentamistapaohjeessa sanotaan, että julkisivujen värit ja materiaalit tulee pyrkiä säilyttämään ja ratkaisemaan alkuperäisen mukaisesti. Saman ohjeen mukaan vanhojen rakennusosien säilyttäminen ja korjaaminen on aina ensisijainen vaihtoehto.

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Mitkä rintamamieskerrostalot?

Jatkosodan jälkeen 11 % Suomen väestöstä oli ilman asuntoa alueluovutusten ja pommitustuhojen vuoksi. Kysymys ratkaistiin Suomen historian suurimmassa maareformissa luovuttamalla maata rintamamiehille, kaatuneiden omaisille sekä evakoille. Näille tonteille nousivat pitkälti talkootyönä kaikkien tuntemat rintamamiestalot tehokkaasti suunniteltujen tyyppipiirustusten mukaan. Samalla huolehdittiin syrjäseutujen pysymisestä asuttuina ja luotiin kaupunkien liepeille yhtenäisiä omakotialueita. Uudempien tulkintojen mukaan näin tultiin myös hidastaneeksi maamme urbanisoitumista yhden sukupolven verran.

Kuitenkin vuonna 1949 hyväksyttiin eduskunnassa – maalaisliiton vastustuksesta huolimatta – laki, jonka mukaan voitiin myöntää lainaa kerrostalon rakentamiseen sellaisille asunto-osakeyhtiöille, joiden osakkaat olisivat olleet oikeutettuja rintamamiestonttiin. Omarahoitusosuus oli vähintään 10 %. Valtio ja kaupungit myönsivät edullisia lainoja enimmillään 70 %:lle kustannuksista laina-ajan ollessa jopa 36 vuotta, loput piti ottaa normaalein ehdoin pankkilainana. Tämä oli ennenkuulumatonta ja merkittävä kädenojennus, sillä nykyinen asuntolainajärjestelmä luotiin vasta 1960-luvulla.

Tällaisia yhtiöitä perustettiin 58, joista 27 Helsinkiin. Rintamamieskerrostaloja on mm. Pohjois-Haagassa, Oulunkylässä ja Länsi-Herttoniemessä sekä Roihuvuoressakin viisi: Lumikintie 7, Prinssintie 4 sekä Roihuvuorentie 5, 7 ja 9. Uusimpien standardien mukaan rakennettuun kerrostalohuoneistoon muuttaminen oli sodan kokeneille rintamamiehille ja heidän perheilleen kuin unelmien täyttymys. Yhtiöt ovat nykyään tavallisia asunto-osakeyhtiöitä.

5. Muinaisranta

Roihuvuoren korkein kohta on noin 36 metriä merenpinnan yläpuolella Vuorenpeikontie 5:n pitkien talojen välissä. Maankuoren oietessa jääkauden jäljiltä kallio nousi esiin Litorinamerestä pienenä luotona noin 8 000 vuotta sitten. Muistona tästä on karttamme kohdemerkin vaiheilla piha-alueella muinainen rantakivikko, jota meren aallot huuhtoivat runsaan tuhannen vuoden ajan. Maa kohoaa yhä, näillä main noin pari milliä vuodessa. (Ks. tietolaatikko: Itämeri)

fi.wikipedia.org/wiki/Litorinameri

Takaisin ylös ↑

6. Hyndä

Alkuperäisessä vuoden 1953 asemakaavassa tänne Roihuvuoren laelle oli piirretty kuuden nelikerroksisen pikkutornin ryhmä: vastinpari Länsi-Herttoniemen Hiihtäjäntien torneille. Kun nämä jäivät toteuttamatta, paikalle rakennettiin hyppyrimäki vuonna 1960. Jälkeenpäin on mittaamalla voitu arvioida, että mäen K-piste on ollut noin 25 metriä. Mäki oli hyvin suosittu, ja viereen rakennettu koulu lisäsi suosiota entisestään. Muistelutiedon mukaan "lähes kaikki" roihikalaiset hyppäsivät hyndästä ja loputkin laskivat jyrkästä alamäestä.

Helsinki oli suomalaisen mäkihypyn keskuspaikkakunta pitkälle 1960-luvulle. Suomen ensimmäiset mäkihyppykisat pidettiin Katajanokalla 1886 ja ensimmäinen varsinainen hyppyrimäki rakennettiin 1906 Alppilaan, ravintola Alphyddan viereen. Sotien jälkeen hyddia eli hyndiä pykättiin talkoilla ympäri Helsinkiä. Harrastus hiipui 1970-luvulla ja puiset ylämäet purettiin, mutta kiviset alamäet ovat säilyneet. Roihuvuorenkin hyppyrin ylämäki purettiin 1970-luvun alussa. Näkyvissä ovat vielä ylämäen tornin betonianturat, hyppyrin nokka, jyrkkä alamäki, luonnon vastamäki sekä portaiden perustukset.

Kalliolla on runsaasti pieniä hiidenkirnujen alkuja sekä kvartsijuonteita (ks. kohde 14).

www.stadinhyndät.fi

Takaisin ylös ↑

7. Läntinen metsäselänne

Roihuvuorta ympäröi lähes yhtenäinen metsävyö, jonka idea löytyy jo Otto-Iivari Meurmanilta 1940-luvulta. Etenkin läntinen metsäselänne on tärkeä puskurivyöhyke Herttoniemen teollisuusalueen ja Roihuvuoren välissä. Sen poikki kulkevat tutut ja turvalliset polut mm. Siilitien metroasemalta päin tultaessa. Kauempaakin katsottuna selänne muodostaa Roihuvuoren tunnusomaisen siluetin yhdessä vesitornin kanssa.

Kasvillisuus on enimmäkseen kuusivaltaista sekametsää, pohjoisosassa vallitsevasti kuusimetsää. Vanhat kuuset ja koivut, rehevät puronotkot sekä lahoamaan jätetyt kaatuneet puut lisäävät metsän luontoarvoja ja luovat erämaan tunnelmaa keskelle kaupunkia. Linnusto koostuu havu- ja sekametsän peruslajistosta kuten hippiäisistä, puukiipijöistä ja kuusitiaisista. Metsäselänne on paikallisesti arvokas ulkoilualue ja opetuskohde. Sen sisällä on myös koirapuisto. Metsäalue kaventuu lähivuosina pohjoisosastaan, jonne rakennetaan asuintaloja.

Takaisin ylös ↑

8. Roihuvuoren ala-aste

Rakennus valmistui kansakouluksi vuonna 1967, suunnittelijana professori Aarno Ruusuvuori (1925–92). Tiukan modernistinen rakennus herätti heti huomiota, sillä Ruusuvuori oli kansainvälisesti tunnettu arkkitehti ja Roihuvuoren ala-aste yksi hänen päätöitään. Talo on tiloiltaan ja yksityiskohdiltaan tarkoin harkittu ja taiten toteutettu. Toisen kerroksen luokista aukeaa hienoja näköaloja ympäröivään luontoon. Keskellä on vaalea ja valoisa juhla–jumppasali kattoikkunoineen. Materiaaleina on käytetty betonia, lasia ja puuta. Värisuunnitelman teki kuvataiteilija Anitra Lucander, jonka suuri tekstiilityö tuo värikkyyttä keskusaulaan. Koulurakennus oli suojelukiistan kohteena vuosina 2001–16 (ks. tietopaatikko).

Ala-asteen opettajat ja oppilaat olivat lukuvuodet 2014–16 väistötiloissa parakeissa Porolahden peruskoulun takapihalla, mutta elokuussa 2016 oli aika palata uudenveroiseksi kunnostettuun omaan kouluun. Roihuvuoren ala-asteella on nykyään noin 340 oppilasta luokilla 1–6. Erityisopetuksen ryhmiä on kaksi, ruotsinkielisiä kielikylpyluokkia kolme sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta. Roihuvuoren ala-asteeseen kuuluu sivukoulu Marjaniemessä. Koulu on mukana Liikkuva koulu -ohjelmassa ja opetusviraston digitalisaatio-ohjelmassa, sekä toimii esittelykouluna alan kansainvälisille vieraille. Iltapäivätoiminnan järjestää Kansallinen Lastenliitto.

http://www.hel.fi/www/peruskoulut/fi/koulut/roihuvuoren-ala-aste/roihuvuoren-ala-aste

hs11.snstatic.fi/webkuva/oletus/560/1367292037256?ts=769

www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=956493

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Kamppailu koulusta

Kaupunginmuseon mukaan Roihuvuoren ala-aste kuuluu Helsingin arvokkaimpien koulurakennusten joukkoon. Tästä huolimatta ei talon ylläpidosta eikä perusparannuksista huolehdittu ajoissa ja se päästettiin huonoon kuntoon. Tilanne herätti poikkeuksellisen paljon ristiriitaisia tunteita: kun toisia modernistinen muotokieli ja rosoinen betoni puhuttelivat, toisten silmissä ruma laatikko näytti homepesältä, joka pitäisi purkaa. Toisaalta rakennus oli aikanaan suunniteltu kansakoulua eli luokkia 1–4 varten ja sen vuoksi se kävi ahtaaksi peruskoulukäytössä.

Ensimmäiset suunnitelmat rakennuksen kunnostuksesta tehtiin jo vuonna 2001. Sen jälkeen keskustelu rakennuksen kunnosta ja esteettisistä arvoista velloi yli kymmenen vuotta. Useiden kuntokartoitusten myötä varmistui, ettei koulu ole homeessa ja että se voitaisiin kunnostaa. Kun korjausta varten oli tehty suunnitelmat ja varattu rahat, esittivät päättäjät vuonna 2013 jälleen, että koulu tulisikin kunnostamisen sijaan purkaa. Koulun kohtalosta käytiin vilkasta keskustelua ja asukkaat aktivoituivat puolustamaan "kyläkouluaan". Helsingin kaupunginvaltuusto päätti lopulta kesäkuussa 2013 selvällä enemmistöllä, että Roihuvuoren ala-aste kunnostetaan. Säilyttämispäätökseen vaikuttivat merkittävästi alueen asukkaiden aktiivisuus sekä museoalan lausunnot, joissa korostettiin rakennuksen arkkitehtonisia arvoja.

Perusteellisen kunnostuksen suunnitteli arkkitehti Timo Jeskanen. Se valmistui syyslukukauden alkuun 2016 ja maksoi 12 miljoonaa euroa. Nykyajan vaatimukset on toteutettu huomaamattomasti: rakennukseen piilotettiin mm. kolme kerrosta korkea talotekniikan konehuone luopumalla erillisestä kerhotilasta. Ilmanvaihto, valaistus ja akustiikka ovat nyt miellyttävät. Alkuperäiset materiaalit ja värit luovat lämpimän tunnelman sisätiloihin, ulkokuori on kokonaan uusittuna puhdas ja ehjä. Mahdollisimman paljon rakenneosia ja yksityiskohtia on säilytetty ja alkuperäistä vastaavia etsittiin ulkomaita myöten. Piha-alue uusittiin myös ja vanha sivurakennus purettiin.

Projekti sai Helsingin rakennuslautakunnan tunnustuspalkinnon Rakentamisen ruusun 2016 ja se oli arkkitehtuurin Finlandia-palkintoehdokkaana 2017. Kunnostettu koulu on jo ehtinyt esiintyä muun muassa sisustuslehdissä ja Stockmannin mainosfilmissä.

9. As.oy Hakanrinne

Viiden betonista valetun kerrostalon ryhmä valmistui Hakan rakentamana 1955–56, suunnittelija Esko Korhonen. Hän oli suunnitellut myös viereisen Roihuvuorentie 20:n rakennukset ja sitä ennen tiilitaloja Lauttasaareen. Korhosen tunnetuin työ on 1960-luvun Pihlajamäen koillispuoli, jossa hän kehitteli Roihuvuoressa toteutettuja ideoita edelleen, rakentajana sielläkin Haka.

Arkkitehtuurissaan Korhonen sovitteli rationaalisen ketjurakentamisen tekniikkaa luonnon muotoihin herkällä kädellä. Hän pyrki ratkaisemaan etenkin asuntopohjien arkisen toimivuuden aravalainaehtojen puitteissa. Arkkitehti-lehdessä 1957 Esko Korhonen itse analysoi: "Asuintalojen suunnittelu pyrkii positiivisessa mielessä yksinkertaistamiseen ja pohjaratkaisuaiheiden sopivaan toistamisen sarjamaisen rakentamisen mahdollistamiseksi. Toisaalta on pyritty ahtaissa minimipinta-aloissa saamaan väljyyden tuntua huonetiloja yhdistelemällä.”

Talojen ulkoasua Korhonen kehitteli moderniin suuntaan käyttämällä rohkeasti eri materiaaleja ja värejä sekä nauhaikkunoita, jollaiset oli nähty ensi kertaa 1952 Palacen talossa Etelärannassa. Myöhemmin värisuunnitelmaa on Hakanrinteen kuten monien muidenkin Korhosen talojen julkisivuremonteissa muutettu hillitymmiksi. Pihan puolen ikkunaseiniin on lisätty peltilevyä ja päätyseiniin tuiki tarpeellinen lämpörappaus. Muutoksista huolimatta Hakanrinteen kokonaisuus on rakennustaiteellisesti arvioituna edelleen koko Roihuvuoren "raikkain ja konstruktivistisin". Asuntoparvekkeita ei ole toisin kuin Roihuvuorentie 20:ssä. Kallioisilla piholla, eräillä Roihuvuoren parhailla paikoilla, on säilynyt alkuperäinen tunnelma.

www.hakanrinne.fi/As_oy_Hakanrinne/Historia.html

Esko Korhonen

Takaisin ylös ↑

10. Roihuvuoren Lämpö

Roihuvuoren Lämpö on vuonna 1955 perustettu, Suomen toiseksi vanhin keskitetty kiinteistönhoitoyhtiö, joka vastaa yli 2 000 asukkaan isännöinnistä ja kiinteistönhuollosta. Lämmön omistavat sen asiakkaat, Hakan rakentaman alueen taloyhtiöt, ja sen tarkoitus on tuottaa laadukkaita palveluita voiton sijaan. Lämpö tarjosi ennen myös jätteiden polton ja kaukolämmön taloyhtiöille, kirkolle ja kouluille. Lämpövoimalan 60 metriä korkea piippu hallitsi Roihuvuoren keskustaa ja näkyi kauas toimien maamerkkinä töistä kotiin palaaville roihuvuorelaisille. Vuosina 1982–83 Roihuvuoreen tuli kaukolämpö ja laitos purettiin.

Lämmön voimalaan liittyy eräs hieman erikoisempi episodi. Kustannusosakeyhtiö Tammi jätti kohuministeri Yrjö Leinon muistelmat "Kommunisti sisäministerinä" julkaisematta vuonna 1958 ulkopoliittisista syistä. Leino oli joutunut syrjäytetyksi Neuvostoliiton toivomuksesta, joten oletettiin muistelmien sisältävän neuvostovastaista ainesta. Kirjan 12 000 kappaleen painos makasi varastossa ja lopulta tuhottiin. Ilmeisesti Roihuvuoren Lämmön henkilökunta poltti puolet painoksesta elokuussa 1962. Mukana tempauksessa oli Vuorenpeikontiellä asunut Tammen konttoripäällikkö. Kirja ilmestyi Neuvostoliiton romahdettua 1991 näköispainoksena sisältäen selostuksen tuhoamispäätöksestä.

www.roihuvuorenlampo.fi/index.php/fi/yritys

fi.wikipedia.org/wiki/Yrjö_Leino

Takaisin ylös ↑

11. Keskustauudistus

Roihuvuoren keskusta vilkastuu, kun kirkkoa ja ostaria vastapäätä rakennetaan viisikerroksinen puolikas kortteli. Tämä on merkittävin täydennysrakentamishanke Roihuvuoressa sitten 1990-luvun, jolloin kuviteltiin kaupunginosan tulleen "valmiiksi". Vuonna 2016 paikalta purettiin Roihuvuoren lämmön toimitila sekä matala liikerakennus, ns. Ankan talo. Katutasoon on nytkin luvassa liiketilaa, mutta ei ravintolaa, mistä roihuvuorelaiset ovat olleet pahoillaan. Sisäpihalle Strömsinlahdenpolun varteen nousee kuusikerroksinen tornitalo. Yhteensä tontilla lasketaan asuvan 400 uutta roihuvuorelaista vuonna 2018. Työmaa-aita on palvellut suosittuna graffitigalleriana kiinteistön omistajan luvalla.

Ankan talossa toimi Helsingin Muslimit -yhdyskunnan moskeija, jossa järjestettiin perjantairukous arabiaksi ja suomeksi, islamin opetusta ja muita tapahtumia. Suuri osa yhdyskunnan jäsenistä on islamin uskoon aikuisiällä kääntyneitä suomalaisia. Moskeija on muuttanut Malmille eikä ole nykytiedon mukaan tulossa takaisin.

Tulisuontien risteys muutetaan lähivuosina kiertoliittymäksi, joka mitoitetaan niin, että tätä kautta voidaan tuoda suuria erikoiskuljetuksia idästä keskustan suuntaan. Samalla parannetaan jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Kirkon eteen rakennetaan pieni aukio, johon istutetaan kirsikkapuita samoin kuin taksiasemalle Prinssintien risteykseen. Pysäköintipaikkoja lisätään Tulisuontien varteen päiväkoti Roihuvuoren eteen.

Myös Roihuvuorentie 22:n huoltoaseman laaja tontti on herättänyt mielenkiintoa. Täydennysrakentaminen ostarin vieressä sopisi kaupungin nykyiseen linjaan, johon kuuluu asutuksen ohjaaminen vanhoihin kaupunginosiin uusien liitosalueiden sijaan.

www.yle.fi/uutiset/kaannynnaisten_moskeija_roihuvuoressa_vieras_saa_lahjaksi_mustan_kaavun/8374993

www.helsinginmuslimit.fi/index.php/helsingin-muslimit

Takaisin ylös ↑

Hedvigin promenadi

12. Kirkko

Roihuvuoren kirkko vihittiin käyttöön helluntaina 1970. Lauri Silvennoisen suunnittelema suuri punatiilinen rakennus muureineen ja aukioineen muodostaa juhlavaa kaupunkitilaa Roihuvuoren keskeisimmällä paikalla. Portaat erottavat kirkon katutasosta, askelmia on 2×7. Kirkkosali on kuusikulmainen 300-luvun kappelin tapaan. Pienemmät kuusikulmiot ovat seurakuntasali ja kastekappeli. Huomaa erilaiset keskiaikaiset tiililadonnat kunkin osan ulkoseinissä. Uurnalehtoa on jossain vaiheessa suunniteltu kirkon yhteyteen. Kirkon takana hieman katseelta suojassa kokoontui aikoinaan juopottelurinki "puistobaarissa".

Roihuvuoren seurakunta itsenäistyi Herttoniemen seurakunnasta vuonna 1965. Sen toimialueeseen kuuluvat Roihuvuoren lisäksi Marjaniemi, Tammisalo, Laajasalo, Jollas, Santahamina sekä Villingin saaret. Roihuvuoren pappeja on ollut mukana myös Vartiosaaren metsäkirkossa pidetyissä messuissa. Seurakunnassa toimii kaksi kirkkokuoroa ja useita erilaisia pienryhmiä. Jäseniä on 18 000, joista suurin osa muualta kuin varsinaisesta Roihuvuoresta.

Kirkkosalin alttaritauluna on Reino Hietasen suurikokoinen lasimaalaus Circulum vitae (Elämän pyörä). Salissa ovat myös italialaisen kuvanveistäjän Antonio Da Cudanin veistos Luominen sekä lahjoituksena saatu ortodoksinen Hellyyden Jumalanäidin ikoni. Kirkkotekstiilit on suunnitellut Raija Rastas. Kastekappelissa on marjaniemeläisen taiteilijan Uuno Eskolan mosaiikkityö Kristus ristillä. Löytyypä kirkosta myös Otto Tenhusen kotiseutuhenkinen puureliefi "Roihuvuori 1983–84". Urut ovat Kangasalan urkutehtaan valmistamat ja niissä on 26 äänikertaa. Kirkonkellot ovat Itävallasta. Roihuvuoren kirkossa on erinomainen akustiikka ja siellä järjestetään paljon konsertteja mm. Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa, lisäksi se on suosittu äänityskirkko.

Vastoin yleistä käsitystä kirkon paikalla ei toiminut jatkosodan loppupuolella 107. raskas ilmatorjuntapatteri, ”Kasa”. Reservin kapteeni Viljo Parvion johtaman patterin tuliasemat olivat Kasavuoren koillisreunalla nykyisen Prinsessantie 4:n paikkeilla (kohde 28).

www.helsinginseurakunnat.fi/uutisetjatapahtumat/uutiset/2017/02/knRS4y4aD.html

www.roihuvuori.com/uutisia-ja-tapahtumia/yleiset-uutiset-mainmenu-63/25-tapahtumauutisia/3009-roihuvuoren-kirkko

www.helsinginkirkot.fi/fi/kirkot/roihuvuoren-kirkko

www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=16301685

Takaisin ylös ↑

13. Prinssinpuisto

Nuorisotalon ja leikkipuiston rakennus valmistui päiväkodiksi 1988 ja edustaa aikansa huoletonta postmodernia rakennustyyliä. Vuonna 2008 talon päätyyn siirrettiin leikkipuistotoiminta kosteusvaurioita kärsineestä Tuhkimon leikkipuistosta (ks. kohde 34). Leikkipuistossa on aamupäivisin ohjattua toimintaa perheille ja iltapäivisin koululaisille, ulkoleikkitoiminnan kerho kahdesti viikossa sekä erittäin suosittu kesäruokailu alle 16-vuotiaille helsinkiläisille.

Vuonna 2010 kaupunki rakensi Lähiörahaston turvin monitoimipuiston, jonka suunnitteluun pääsivät mukaan asianomaisten virastojen lisäksi asukkaat. Samalla modernisoitiin nutan pelikentät. Roihuvuori-seura järjesti puiston nimikilpailun, jonka voitti useammankin ehdottajan keksimä Prinssinpuisto viereisen Prinssintien mukaan ja Roihuvuoren satuaiheiseen nimistöteemaan sopien.

Prinssinpuiston toiminta aktivoitui, kun vuonna 2012 alkoi asukaslähtöinen Monen polven kasvutila -hanke, jolla oli oma työntekijäkin Lähiprojektin rahoittamana. Hankkeen myötä järjestettiin mm. kesäolympialaiset, tarinasauna ja MoPo-rokki sekä talvitapahtuma Lumipuisto. Hanke myös auttoi ensimmäisen Roihukinon järjestämisessä. Puistoon rakennettiin hyötypuutarha, jossa nuoret viljelivät vihanneksia ja yrttejä, joita he sitten käyttivät nutan keittiössä kokatessaan.

Samoihin aikoihin viereinen monipuolinen palvelukeskus hankki nurmikkoa hoitamaan lampaita Keravan nuorisovankilasta. Aluksi ne karkasivat haasta lähimpien kerrostalojen pihoille, mutta tottuivat pian ja olivat iloksi kaikenikäisille roihuvuorelaisille.

Kasvutila-hanketta jatkoivat yhteistyössä Roihuvuori-seura, nuorisotalo ja monipuolinen palvelukeskus. Se siirtyi vähitellen kaupungin toiminnaksi ja on sittemmin lopetettu, mutta sukupolvet kohtaavat Prinssinpuistossa jatkossakin. Monipuolinen palvelukeskus eli kansanomaisesti "vanhainkoti" on toistaiseksi kosteusvaurioremontin vuoksi evakossa Herttoniemen sairaalassa Kettutiellä. Jykevä punatiilinen rakennus Prinssintien päässä on vuodelta 1962. Vuonna 2017 nuorisotalon toiminta puolestaan siirrettiin väliaikaisesti evakkoon parakkiin Strömsin opistotalon pihalle.

www.hel.fi/www/Helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/leikki-ja-avoin-toiminta/leikkipuistot/leikkipuistot/leikkipuisto-roihuvuori

www.hel.fi/uutiset/fi/nuorisoasiainkeskus/ensimmainen-nuta-keittio-roihuvuoressa

www.roihuvuori.munstadi.fi/monen-polven-kasvutila/

yle.fi/uutiset/3-6196634

Takaisin ylös ↑

14. Hiidenkirnut

Talon takana puistoalueella on kaksi kaunista hiidenkirnua, joista isomman syvyys on noin metrin. Ne syntyivät viime jääkauden loppuvaiheissa, kun hitaasti vetäytyvän mannerjään alta valuva sulamisvesi pyöritteli sopivaa irtokiveä kallionkolossa vuosien ajan. Vaihtoehtoisen teorian on esittänyt tietokirjailija Risto Isomäki: ehkä vesi tulikin halkeavan mannerjäätikön korkeasta pystyrailosta, jollaisia nähdään nykyään Grönlannissa ja Etelämantereella. Kansanperinteessä kuopat samoin kuin siirtolohkareet ja röykkiömäiset muinaishaudat olivat joka tapauksessa hiisien tekosia.

Avoimella kalliolla on suuri siirtolohkare, joka kellui paikalle noin 10 000 vuotta sitten viime jääkauden jälkeisessä tulvajärvessä jäävuoren mukana. Kiviaines on rapakiveä, sillä ikää 1 600 miljoonaa vuotta. Maailman tunnetusta rapakivestä suurin osa on Suomessa. Siksi kivilajin nimenä eri kielissä on sama sana: the rapakivi, der Rapakiwi.

Vielä varhaisempia Roihuvuoren kallioperän kehitysvaiheita edustavat sieltä täältä löytyvät, hieman kohollaan olevat kvartsijuonteet. Kvartsi on aikanaan tunkeutunut levymäisesti ympäröivään kiilleliuskeeseen ja poimuttunut sen mukana mutkille syvällä maankuoressa. Miljoonien vuosien kuluessa eroosio on syönyt kallion pintaa, jolloin ympäröivää kiviainesta kovempi kvartsi on jäänyt esille. Roihuvuoren kallioilla on myös runsaasti pieniä painaumia, jotka ovat puolestaan syntyneet muinaisesta kalkkikivestä, sen kuluessa pois.

www.geologinenseura.fi/suomenkalliopera/CH9.pdf (Rapakivigraniitit)

Takaisin ylös ↑

15. Marjaniemen siirtolapuutarha

Marjaniemen siirtolapuutarha on rakennettu Puotilan kartanon maille, vanhalle merenpohjalle vuonna 1946. Muistona kapeasta merenlahdesta laakson halki laskee Mustapuro, joka rajaa Roihuvuoren Itäkeskuksesta.

Siirtolapuutarhan laajuus on 18 hehtaaria ja siellä on 320 tarkkojen tyyppipiirustusten mukaan tehtyä mökkiä. Puutarhassa järjestetään vuosittain muun muassa juhannusjuhla, tuoretori, lasten urheilukisat ja omenamarkkinat. Kesän päätteeksi vietetään sadonkorjuujuhlia ja joulun alla kuljetaan jouluomenapolulla. Alueen iso, kertalämmitteinen sauna on avoin kaikille lauantaisin ja kesäaikaan myös keskiviikkoisin. Sunnuntaisin on avoinna kerhotalon kioski terasseineen. Puutarha-alueen pääkäytävät ovat kesäaikaan avoinna kaikille, mutta tonteille ei pidä mennä.

Vuonna 1967 kaupunginhallitus päätti tontin varaamisesta itäisen sairaalan perustamista varten. Kun Helsinki ei kasvanutkaan ennustettua vauhtia, sairaalahanke unohtui. Myöhemmin kasvu taas jatkui ja kun metroasemakin on vieressä, paikalle alettiin suunnitella asuntoja. Aktiivinen Marjaniemi-liike keräsi 20 000 nimeä puutarhan säilyttämisen puolesta. Alueella palstaansa viljelee myös presidentti Tarja Halonen.

fi.wikipedia.org/wiki/Marjaniemen_siirtolapuutarha

www.facebook.com/MarjaniemenRyhmapuutarhaRy

Takaisin ylös ↑

16. Kallioleikkaus

Tulisuontien varrella, Kreijarinkujan risteystä vastapäätä on kallioleikkaus, jossa tummassa kiillegneississä on tummanpunertavia granaattikiteitä ja -kidekasaumia. Niistä suurimmat ovat noin viiden sentin läpimittaisia. Granaatti on korukivenäkin käytetty kova mineraali, joka ei lukeudu varsinaisiin jalokiviin. Kiillegneissi ja granaatti ovat hyvin yleisiä, mutta tässä kohtaa kivessä on tavallista enemmän mustaa kiillettä ja tummanpunaisia granaatteja.

Granaatti ja kiillegneissi ovat alumiinipitoisia mineraaleja. Ne ovat syntyneet noin 1 900 miljoonaa vuotta sitten, todennäköisimmin savesta, jossa siinäkin on paljon alumiinia. Savi kivettyi ensin savikiveksi ja muuttui svekofennisen vuorijonopoimutuksen kuumuudessa ja paineessa kiillegneissiksi. Parhaimmillaan kolmekilometriset vuoret ovat hävinneet eroosion sekä kolmen jääkauden kuluttamina. Jäljellä ovat vuorten juuret granaatteineen. Kallioleikkaus on tehty 1960-luvulla Tulisuontien avaamisen yhteydessä.

Takaisin ylös ↑

17. Osuuskauppamuseo

Roihuvuoren ainoa asumakäytössä oleva puurakennus on vuodelta 1852 ja peräisin Tampereen Puuvillatehtaankadun ja Mustalahdenkadun kulmasta. Tukevassa hirsirunkoisessa ja lautavuoratussa talossa oli ensin asuntoja ja vuodesta 1900 Suomen ensimmäinen osuuskauppa, perustajina puuvillatehdas Finlaysonin työntekijät. Finlayson lahjoitti vuonna 1954 rakennuksen Kulutusosuuskuntien Keskusliitolle museokäyttöön ja se siirrettiin Roihuvuoreen osuuskauppakoulun yhteyteen. Osuuskauppamuseo oli avoinna yleisölle kerran viikossa. Siellä sai hyvän käsityksen viime vuosisadan alun myymälätoiminnasta ja miljööstä. Museossa kuvattiin kohtauksia useisiin elokuviin, mm. Edwin Laineen ohjaukseen Akseli ja Elina (1970).

E-liikkeen loppuvaiheissa esineistö siirrettiin Tampereelle työläismuseoon, mutta taloa ei sinne huolittu eikä myöskään Helsingin kaupunki sitä halunnut. Roihuvuori-seura selvitteli kaikille avoimen kotiseututalon perustamista, mutta ylläpito katsottiin yhdistykselle ylivoimaiseksi. Niinpä rakennus myytiin rakennusyhtiölle ja suojeltiin asemakaavalla vuonna 2003. Nyt se on yksityisasuntona.

Vieressä ovat E-opiston oppilaiden asuntolat vuodelta 1953. Niiden takana nykyisen päiväkodin paikalla oli opettajien rivitalo, jonka päädyssä oli rehtorin asunto. Opistoalueen sekä Tulisuontien ja Roihuvuorentien väliset korttelit rakennettiin nopeaan tahtiin vuosina 1990–94.

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Itä-Helsingin musiikkiopisto (Colour Strings ja Helsingin Juniorijouset)

Roihuvuoren aktiivinen musiikki- ja kotiseutuväki perusti musiikkiopiston kannatusyhdistyksen vuonna 1964 ja opistotoiminta alkoi seuraavana vuonna. Ensimmäinen rehtori oli säveltäjä ja professori Ahti Sonninen. Seuraava rehtori Géza Szilvay muistetaan erityisesti televisio-ohjelmasta Viuluviikarit Musiikkimaassa, joka sai 1970-luvulla suuren katsojamäärän ja vaikutti koko Suomen musiikkikasvatukseen. Itä-Helsingin musiikkiopistossa kehitettyä lapsilähtöistä metodia viedään nyt ulkomaille Colourstrings-nimellä.

Suomen suurimmaksi kasvaneessa musiikkiopistossa on yli 2 000 oppilasta, joista puolet musiikkileikkikoululaisia. Opetuspaikkoja on Laajasalosta Mellunmäkeen ja konsertteja pidetään laajalti ympäri Itä-Helsinkiä. Osana Porolahden peruskoulua toimii Itä-Helsingin musiikkikoulu, jonka luokat 1–4 ovat opistotalolla ja 5–9 Porolahden koululla. Soitto-opetus järjestetään muun koulupäivän puitteissa musiikkiopiston opettajien toimesta. Oppilaat tulevat kaikkialta Helsingistä.

Helsingin Juniorijouset (The Helsinki Strings) on maailmanmaineeseen noussut jousiorkesteri, johon kuuluu viitisenkymmentä 10–20-vuotiasta Itä-Helsingin Musiikkiopiston ja Sibelius-Akatemian soittajaa. Orkesterin perustajat vuonna 1972 ja pitkäaikaiset johtajat olivat Csaba ja Géza Szilvay. Helsingin Juniorijousten jäsenistä on kasvanut satoja ammattimuusikoita ja jopa kansainvälisen tason solisteja.

www.ihmo.fi

www.colourstrings.fi/the-method-2/

www.juniorijouset.fi/orkesteri/

18. Opistotalo

Talo valmistui vuonna 1953 Kulutusosuuskuntien Keskusliiton Osuuskauppakoulun käyttöön. Kolmesta siivestä ja niitä yhdistävästä matalasta aulasta muodostuvan rakennuksen suunnittelivat Niilo Pulkka, Georg Jägerroos ja Tauno Salo. Se edustaa 1950-luvun yksinkertaista, mutta hienostunutta modernismia. Materiaalit ovat ajankohdalle tyypilliset ja tarkoin harkitut. Ulkoseinät on rapattu, roihuvuorelaista liuskekiveä on käytetty sisääntuloissa.

Vuonna 1970 osuuskauppakoulu ja KK:n kirjeopisto yhdistyivät E-instituutiksi, jonka koulutuksiin osallistui 1980-luvulla yli 14 000 henkeä vuosittain. Vuonna 1988 instituutti muutti Vallilaan, jossa se AVA-instituutin nimellä toimii nyt Elinkeinoelämän keskusliiton erikoisoppilaitoksena. Rakennus päätyi Helsingin kaupungin omistukseen. Sen jälkeen täällä ovat toimineet Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Helsingin opetusvirasto.

Rakennuksessa on tehty vuosina 2014–15 laaja kosteusvaurioremontti ja kunnostus alkuperäistä tyyliä noudattaen, mm. alapohjan tuuletusta lisäten. Lattiat ovat mosaiikkibetonia ja linoleumia, juhlasalissa sauvaparkettia. Yhteistiloissa on seinissä puu- ja vaneripintoja. Monet valaisimet ovat alkuperäisiä tai alkuperäisen tyylisiä. Ahti Sonnisen mukaan nimetty juhlasali korkeine ikkunoineen ja kattoineen on ehkä Roihuvuoren kaunein sisätila kirjaston lainaussalin ohella. Huomaa sokkelin hienostunut verhoilu roihuvuorelaisella liuskekivellä. Klassinen roomalainen ladontakuvio hyödyntää myös pienet ylijäämäpalat. Länsipuolella on voimassa asemakaava rakennuksen laajennukselle. Aulakahvila toimii lukukausien aikana.

Etuoven vieressä on Strömsin kartanon ja Roihuvuoren maiden viimeisen omistajan Gustav von Winterin muistolaatta, jossa reliefikuva. Takapihalla on Roihuvuori-seuran istuttama Géza ja Csaba Szilvayn tammi.

fi.wikipedia.org/wiki/AVA-instituutti

Takaisin ylös ↑

19. Ensimmäisen maailmansodan puolustuslinja

Ensimmäisen maailmansodan aikainen kaivanto vuodelta 1914 on osa Venäjän keisarikunnan rakennuttamaa, Helsingin ympäri ulottuvaa maalinnoitusta. Aluskasvillisuuden alta erottuu ilman betonivahvistuksia maahan kaivettu ampumahauta, josta käsin on ollut tarkoitus estää vihollisen eteneminen idästä Mustapuron yli Herttoniemeen ja edelleen Laajasalon kautta kohti Viaporin sotasatamaa. Vastaavien varustusten ketjuun kuuluu mm. maavalli Strömsin kartanon puistossa sekä Herttoniemen Rajakallion redutti.

Kun maailmansota alkoi Manner-Euroopassa, kävi ilmeiseksi tykistön ampumaetäisyyksien kehitys. Tämä linja hylättiin ja uusi betonilla vahvistettu, kaksiportainen linja rakennettiin 1915–17 kauemmas kaupungista, noin nykyisen Kehä I:n tasalle. Sen itäiset päät ovat Vartiokylän linnavuorella ja Vuosaaren Mustavuoressa.

Viereinen kevyen liikenteen väylä kulkee vanhan tykkitien päällä, ks. kohde 40.

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Helsingin maalinnoitus

Venäjä menetti Japanin-sodassa 1904–05 koko laivastonsa ja pääkaupunki Pietari jäi ilman suojaa. Saksan uhan kasvaessa keisari Nikolai II päätti rakennuttaa Pietarin suojaksi rannikkolinnoitusten ketjun aina Ahvenenmaata ja Hiidenmaata myöten. Pääpuolustuslinja oli Porkkalan–Tallinnan tasalla. Maailmansodan puhjettua Euroopassa 1914 alettiin linnoittaa myös maalla. Helsingin maalinnoituksen tarkoituksena oli Viaporin sotasataman selustan suojaaminen. Siellä toimi torpedoveneosasto, jonka tehtävänä oli tarvittaessa iskeä vihollislaivaston sivustaan, mikäli sellainen hyökkäisi Tallinnassa olevaan Itämeren laivaston päätukikohtaan tai suoraan Pietariin.

Varustukset ulottuvat yhtenäisenä kaarena Vuosaaresta Westendiin. Ne suunniteltiin aikansa uusimpien linnoitusoppien mukaan. Monin paikoin käytettiin materiaalina teräsbetonia, joka oli sekin uutta. Joukkojen ja raskaan tykistön siirtämistä varten kivettiin tykkitiet, jotka merkitsivät myös siviilien kannalta paikallisten tieolojen huomattavaa parannusta. Tykkitiet ovat monin paikoin edelleen jäljellä ja käytössä mm. ulkoiluteiden pohjina.

Linnoitustöissä oli Helsingin seudulla enimmillään 15 000 henkeä: pääkaupunkiseudun asukkaita viiden markan päiväpalkalla sekä venäläisten Kaukoidästä tuomia maaorjia ja sotavankeja: mongoleja, tataareja, kirgiisejä ym., joita kutsuttiin yleisesti "kiinalaisiksi". Itse keisari tarkasti töiden etenemisen vierailullaan 1915. Koko maassa linnoitustöissä oli loppuvaiheessa yli 100 000 henkeä. Kun työt loppuivat vallankumouksiin 1917, nämä jäivät työttömiksi.

Maalinnoituksella taisteltiin ainoan kerran 11–13.4.1918 Suomen sisällissodan aikana, kun Hangossa maihin nousseet saksalaiset etenivät punaisten hallussa olleeseen Helsinkiin lännestä ja pohjoisesta. Sodan jälkeen linnoitukset jäivät rappeutumaan. Joitakin luolia kunnostettiin puolustusvoimien käyttöön seuraavassa sodassa, osa on edelleen varastoina ja väestönsuojina.

Maalinnoitus

Merilinnoitus

yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/29/helsinkia-kiertaa-1-maailmansodan-linnoitusketju-katso-kartta

20. Strömsinlahdenpuisto

Mustapuron laakson liejumaat ovat olleet Strömsin kartanon viljelyksinä ja nyt avoimena maisemapuistona. Siihen kuuluvat niittyjen lisäksi tervaleppälehto ja ruovikot merenpuoleisessa osassa. Historiallinen avoin maisema palautettiin puiston kunnostushankkeessa rakennusviraston toimesta 2010–12, jolloin mm. poistettiin puustoa, lisättiin puron mutkaisuutta ja rakennettiin keinotekoinen lintusaari puron suulle. Uutta maa-ainesta ei alueelle tuotu, jotta alkuperäinen niittykasvillisuus palaisi paikalle luonnon oman siemenpankin turvin.

Puiston halki kulkee suosittu pyöräily- ja ulkoilureitti Itäkeskuksen, Marjaniemen uimarannan ja Tammisalon suuntiin. Mustapuro, rantametsät ja puistoon liittyvä merialue ylläpitävät runsasta linnustoa. Talvisaikaan Mustapuron äänekkäät sorsaparvet seurailevat ulkoilijoita leivänmurujen toivossa. Mustapuro saa alkunsa Kontulasta, pääuoman pituus on noin 5 km. Puro on alajuoksultaan hyvin rauhallinen, sillä sen pinnassa korkeuseroa mereen on vielä Itäväylän kohdalla vain pari metriä.

Laakson itäreunalla ovat Marjaniemen puolella Strömsin rivitalot, jotka rakennettiin 1975 KK:n eli E-liikkeen johtajille. Luksusasunnoista nousi työväentaustaisessa liikkeessä pieni skandaalikin. Alkujaan tasakattoisten talojen geometrinen asetelma muistuttaa Strömsin kolmion kerrostaloja, joissa asui mm. KK:n insinöörejä (kohde 23). KK:lla oli myös sataneliöinen edustussauna kumpareella meren rannassa, kunnes se paloi, jäljellä on vielä laituri.

Takaisin ylös ↑

21. Strömsin kartano

Herttoniemen kartanoon kuuluivat 1700-luvun alusta lähtien koko Hertonäsin kylän maat. Nykyisen Roihuvuoren alueella olivat Kilan, Starrängin ja Strömsin sekä tässä Kreijarsin torppa. Kreijari oli yleinen purjealustyyppi jo 1400-luvulla. Se oli kaksi- tai kolmemastoinen, yleensä 16–22-metrinen kauppalaiva, jonka kantavuus saattoi olla 20–60 lästiä (lästi = 18 kippuntaa = 2 448 kg).

Kauppaneuvos Johan Sederholm antoi koko kartanon vuonna 1791 lahjaksi tyttärelleen Hedvigille ja tämän puolisolle, majuri Johan Gustav Olanderille, jotta nämä voisivat viettää säädynmukaista elämää. Kaksi vuotta myöhemmin Olander möi kartanon tiluksineen edelleen vara-amiraali Carl Olof Cronstedtille, mutta piti kuitenkin itsellään Kreijarsin ja Strömsin torpat, joista hän muodosti uuden tilan. Kustavilaista tyyliä edustava päärakennus valmistui tähän 1794 ja pian tilaa alettiin kutsua kartanoksi. Pieni muotopuutarha meren puolella kertoo omistajien statuksesta sekä kulttuurisesta yhteydestä emäkartanoon Herttoniemeen.

Nykyinen rakennus on pääosin vuodelta 1910, jolloin vanhaa korotettiin ja sille rakennettiin mansardikatto. Viimeinen yksityinen omistaja, varatuomari Gustaf von Winther kuoli 1950 ja vuonna 1952 tilukset myytiin Kulutusosuuskuntien Keskusliitolle (KK). Kartanorakennuksessa asui KK:n pääjohtaja Jorma Jalava vuoteen 1975 saakka. Tällä hetkellä Strömsin kartanossa toimii yksi Helsingin kuvataidekoulun kahdeksasta opetuspisteestä. Kuvataidekoulu antaa taideopetusta 4–20-vuotiaille lapsille ja nuorille. Kartanon entisten talousrakennusten paikalla toimii Itä-Helsingin musiikkiopisto.

fi.wikipedia.org/wiki/Strömsin_kartano

www.meriarkeologinenseura.fi/laivatyypit.html

Takaisin ylös ↑

22. Strömsin kartanon edusta

Strömsin kartanon edusta on lähes luonnontilainen. Sen monipuolinen kasvillisuus kätkee sisäänsä useita vaateliaita kasvilajeja sekä runsaan eläinlajiston. Avainasemassa ovat vanhat lehtipuut, jotka tarjoavat elinpaikkoja linnuille, hyönteisille ja lahottajasienille. Rehevän lehdon puuvartisiin kuuluvat mm. saarni, tammi, vuorijalava, pähkinäpensas, vaahtera ja pohjanpunaherukka. Vaikka metsä nykyään näyttää luonnontilaiselta, osa puista saattaa olla kartanon väen aikoinaan istuttamia.

Lehdon kenttäkerroksesta löytyy maamme komein saniainen kotkansiipi, vanhan kartanokasviston muistona ukkomansikka sekä kosteammilta paikoilta keltakukkainen lehtopalsami. Lehdon kosteimmissa paikoissa sekä rantaluhdassa kukkii keväällä rentukka. Keskikesällä rantaluhtaa koristaa keltakurjenmiekka ja loppukesällä mm. purppuranpunainen rantakukka. Merenpuoleisin tiheä järviruokovyöhyke tarjoaa suojaa ruovikkolinnuille, kuten viitakerttusille.

Takaisin ylös ↑

23. Untuvaisen puisto / Kolmiopuisto

Kolmion muotoinen puisto on seitsemän ympäröivän taloyhtiön yhteisessä omistuksessa. Näiden vaakuna on taulussa puiston yläosassa. Muutama vanha omenapuu on vielä jäljellä Strömsin kartanon hedelmätarhasta. Puiston yläosassa on seitsemän uutta makeakirsikkapuuta, jotka Roihuvuori-seura on lahjoittanut.

Tontti ulottuu pieneltä osalta venesataman vierestä rantaan saakka. Omistajat ovat halunneet pitää puiston kaikille avoimena ja se onkin suosittu auringonotto- ja piknik-kenttä sekä synttärijuhlien viettopaikka. Yhteisessä omistuksessa ovat myös pysäköintikentät Peukaloisentien alussa ja Untuvaisen puolivälissä. Täydennysrakentamisesta on ollut joskus puhetta, mutta se edellyttäisi kaikkien osakkaiden yksimielisyyttä, eikä sellaista ole odotettavissa.

Strömsin kolmion talot ovat vuosilta 1964–66, suunnittelija Olavi W. Hakala. Ne rakensi Haka – Roihuvuoren ainoille omistustonteille. Kaupunkikuvallisesti komeaan sommitelmaan kuuluu viiden valoisen tornitalon ryhmä sekä kahdeksan pitkää taloa tiiliseinineen. Näiden välistä avautuu näkymä merelle saakka. Väljyyttä korostamaan on rakennusten puiston puoleiset päät nostettu pilareille, jolloin näihin muodostuu klassinen stoa, avoin pylväshalli, jollaista antiikin kreikkalaiset käyttivät kohtaamispaikkana tai saadakseen suojaa auringolta. Koko julkisivun mittaisissa parvekelinjoissa näkyy muuta Roihuvuorta modernimpi tyyli. Talojen varusteluun kuuluvat myös kylmäkomerot marjojen ym. säilyttämistä varten. Suurissa päätyasunnoissa on avotakat.

Takaisin ylös ↑

24. Kiviaita

Kaupungin omistamalla katualueella on jäljellä osa Strömsin kartanon kiviaidasta. Se on vielä melko hyvässä kunnossa, mutta joitain kiviä on irronnut ja kylkeen kasvanut puita. Kaupunki tulee korjaamaan aitaa ja karsimaan kasvillisuutta jatkossa.

Roihuvuoren historiikissa kerrotun muistelutiedon mukaan vielä kartanoajan jälkeenkin Roihuvuorentie 9:n kohdalla oli portti "kielletylle alueelle. Se oli Osuuskauppaopiston tarkoin eristettyä maata. Aidan toisella puolella tuoksuivat ruusut, jotka kasvoivat pitkinä sarkoina. Lähempänä rantaa oli suuri, vähän villiintynyt omenapuutarha, joka keväisin kukki kauniimmin kuin satukirjassa."

Uudet asukkaat kulkivat aidan viertä Strömsinlahden rantaan uimaan. Polku, joka siihen tallaantui, oikaistiin myöhemmin ja hiekoitettiin puistokäytäväksi. Rannassa oli muutama puulaituri, joista pääsi veteen.

Takaisin ylös ↑

Hiiden lenkki

25. Roihuvuoren muraali

Prinssintie 4 (Punahilkantie 1) on rintamamiestalo vuodelta 1956. (Ks. tietolaatikko: Mitkä rintamamiestalot?) Se nousi otsikoihin, kun talon 60-vuotisjuhlien kunniaksi eteläpäätyyn ilmestyi suuri seinämaalaus eli muraali. Teoksen toteutti puolalainen Wojciech Kołacz, taiteilijanimeltään Otecki, tilaustyönä Suomen Kulttuurirahaston apurahalla ja Lisää katutaidetta Helsinkiin -hankkeen koordinoimana. Kuva-aiheena on pöllö, joka inspiroi Oteckia salaperäisyydellään. Maalaustyyli on saanut vaikutteensa 1950-luvusta ja värimaailma lähiympäristöstä. Teos istuu paikkaansa kuin luonnostaan ja onkin muodostunut lähitienoon pidetyksi maamerkiksi.

http://www.otecki.com

Takaisin ylös ↑

26. Punahilkantie

Punahilkantien ja Prinssintien lenkki on omanlaisensa kokonaisuus, johon kuuluvat jopa pienet lähimyymälöiden liiketilat Punahilkantie 1:n ja 5:n siipirakennuksissa. Talot ovat kaikki erilaisia, eri arkkitehtien suunnittelemia ja pienten rakennuttajien toteuttamia – mutta tiukassa koordinaatistossa, jossa ne muodostavat kuin pienen kukkulalinnoituksen. Palvelut ulottuvat kirjaimellisesti vauvasta vaariin, kun Prinssintien ympärillä on leikkipuisto, nuorisotalo, opiskelija-asuntola sekä monipuolinen vanhustenkeskus (ks. kohde 13).

Nro 12 valmistui 1957 ruotsinkielisten opettajien taloksi, josta syystä kutsuttu myös "ruotsalaisten taloksi". Suunnittelija, professori Hilding Ekelund on eräs sodanjälkeisen ajan merkittävimpiä arkkitehteja Suomessa ja kokonaisen arkkitehtipolven opettaja. Punatiilistä ja betonirunkoista rakennusta on kiitelty harkituksi, rikasilmeiseksi ja yksityiskohdiltaan viimeistellyksi. Julkisivua elävöittävät pienet porrastukset sekä keskiaikaisen mallin mukainen tiililadonta. Rakennustaiteellista arvoa ovat vähentäneet alkuperäisten ikkunoiden vaihtaminen kömpelömpiin nykymalleihin kuten niin usein muuallakin. Alkuperäiset puiset ulko-ovet vetimineen sen sijaan ovat edelleen käytössä ja kunnossa. Nro 14 "Wärtsilän talo" on niin ikään vuodelta 1957 ja Maire Roosin suunnittelema, tyylikkäästi taittuva 10-portainen rakennus. Raikkaaseen 1950-luvun ilmeeseen kuuluvat värikkäät markiisit ulkonevissa parvekkeissa. Nro 4:n etelänpuoleisen pihan on suunnitellut talossa asunut Timo Sarpaneva. Nro 1:n eteläpäädyssä on suuri muraali (ks. kohde 25).

http://store.iittala.fi/muotoilijat/timo-sarpaneva/c/timo-sarpaneva/intro

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Hilding Ekelund (1893–1984)

Hilding Ekelund kuului arkkitehtiemme eturintamaan. Erik Bryggmanin ja Alvar Aallon ohella hän aloitti työnsä 20-luvun klassismin hengessä, oli funktionalismin läpimurron johdossa ja antoi vielä ratkaisevan panoksen arkkitehtuurimme sodanjälkeiseen kukoistuskauteen. Ekelund ei ollut ainoastaan arkkitehti, vaan myös kriitikko, poleemikko, valistaja ja opettaja. Kukaan ei ole samassa määrin ollut kiinnostunut asuntokysymyksestä kuin hän. Hän toteutti sosiaalisen rakentamisen ihannetta käytännössä. Ekelundin sosiaalisuus näkyi jo varhain hänen töissään. Häntä ei houkutellut suuren taiteilija-arkkitehdin rooli. Riitta Nikulaa lainaten: ”Kun katselee Ekelundin arkkitehtuuria ja liikkuu hänen suunnittelemiensa ympäristöjen tai rakennusten sisällä ja ympärillä, tulee aina hyvä mieli. Sosiaalinen asuntotuotanto on vaativa arkkitehtuurin laji. Arvostan Hilding Ekelundia syvästi sen sankarina."

Ekelund vaikutti uuden arkkitehtuurin läpimurron vuosina aktiivisesti monessa roolissa. Hänen lukuisat kilpailuehdotuksensa kuuluivat uuden arkkitehtuurisuuntauksen kirkkaimpiin manifestaatioihin Suomessa. Hänellä oli aikoinaan tärkeä asema Suomen Arkkitehtiliitossa. Hän oli ammattikunnan valppaimpia poleemikkoja, kriitikkoja, kirjoittajia. Arkkitehti-lehden päätoimittajana hän oli vuosina 1930–34 ja Teknillisessä korkeakoulussa hän opetti kahteen otteeseen, joista vuodet 1950–60 vastaperustetun asuntoarkkitehtuurin professorina. Asuntorakentamisen vaativimman ajan 1941–49 hän toimi Helsingin kaupunginarkkitehtina.

Hilding Ekelundin monipuolisen elämäntyön tärkein alue oli asuntoarkkitehtuuri. Hänen sanotaan pyrkineen tasa-arvoon arjen kautta. Ihmisten sosiaaliset tarpeet olivat hänen työnsä lähtökohtana.  Ekelundin suunnittelemia ovat mm. Taidehalli, Töölön kirkko, Bio Capitol, Olympiakylä, Soutustadion ja Maunulan Sahamäen asuntoalue.

www.mfa.fi/arkkitehtiesittely?apid=3131

27. Ilmatorjuntapatteri Kasa

Jatkosodan loppupuolella nykyisen Prinsessantie 4:n paikkeilla toimi 107. raskas ilmatorjuntapatteri koodinimellä "Kasa". Reservin kapteeni Viljo Parvion johtamaan patteriin kuului neljä Tšekkoslovakiassa valmistettua 75 millimetrin Škoda-ilmatorjuntatykkiä ja yksi ilmatorjuntakonekivääri. Kanttiini oli nykyisen ammattiopiston vaiheilla. Kasa-patteri ampui sulkutulta koillisen ja idän suuntaan Helsingin suurpommitusten aikana helmikuussa 1944. Helsinki ja Roihuvuori pelastuivat, mutta toisen hyökkäyksen yhteydessä vihollinen pudotti pommeja mm. Marjaniemeen ja Puotinkylään, kun ei päässyt itse kaupungin ylle.

Hekan kortteli omassa rauhassaan Prinsessantien päässä on vuodelta 1964 ja luonnollisesti Hakan rakentama. Perimätieto kertoo, että joskus takavuosikymmeninä Prinskan lasten jengi otti yhteen ylempänä asuneen Punahilkantien jengin kanssa.

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Helsingin ilmatorjuntavoitto

Helmikuussa 1944 Neuvostoliiton kaukotoimintailmajoukot hyökkäsivät Helsinkiin kolmena yönä 10 päivän välein keskimäärin 700 koneella ja pudottivat 16 500 pommia, joista 7 000 palopommeja. Nämä olisivat riittäneet tuhoamaan silloisen kaupunkialueen Taka-Töölöä ja Sörnäistä myöten aikaansaaden kymmenientuhansien siviilien kuoleman. Vihollisen tavoitteena oli näin murtaa kansan taistelutahto ja saada Suomi antautumaan ilman hankalaa maahyökkäystä.

Vastassa oli kuitenkin puolustettavan alueen kokoon nähden Euroopan tiivein puolustus: 96 ilmatorjuntatykkiä sekä modernit saksalaiset tutkat ja lisäksi 36 suurta valonheitintä. Ilmatorjuntarykmentti 1 oli levittäytynyt kaupungin ympärille korkeille mäille johtokeskuksen toimiessa Erottajan paloaseman alla. Taktiikkana oli ensisijaisesti estää hyökkääjän pääsy kohteelle ja vasta toissijaisesti pyrkiä pudottamaan yksittäisiä koneita.

Suurin osa neuvostolentäjistä pelkäsi yhtenäistä sulkutulta, jota vielä tehostettiin kirkkailla valokranaateilla. Heitä myös johdettiin harhaan polttamalla Vuosaaressa kolmantena pommitusyönä suuria kokkoja. Kahtena jälkimmäisenä apuna oli lisäksi 12 saksalaisia yöhävittäjää. Arviolta 95 % pommittajista kääntyi pois ja pudotti lastinsa mereen tai sivumaastoon. Yhteensä noin sata konetta kuitenkin pääsi läpi. Niistä 20 ammuttiin alas ja 10 jäi muuten matkalle. Pommituksissa kuoli 146 ihmistä ja 356 haavoittui. Vain 109 taloa tuhoutui täysin. Ilmatorjuntapiireissä tätä torjuntavoittoa pidetään Helsingin ihmeenä.

Helsingin suurpommitukset

Taivaskallion tulenjohtaja Jorma Setälä muistelee

Seikkaperäinen selostus tapahtumista

28. Ammattikoulu

Helsingin kaupungin ammattioppilaitos muutti Kampista Roihuvuoreen 1978. Uuden koulutalon suunnittelivat Timo ja Tuomo Suomalainen, joiden tunnetuin työ on Temppeliaukion kirkko.

Nykyiseltä nimeltään Stadin ammattiopiston Roihuvuoren koulutusyksikössä opiskellaan elintarvikealaa, hotelli-, ravintola- ja catering-alaa, matkailualaa sekä tekstiili- ja vaatetusalaa. Koulurakennus sisältää mm. 16 opetuskeittiötä, kaksi opetusleipomoa ja 15 vaatetusalan työskentelyluokkaa. Monelle oppilaitos on tullut tutuksi harjoitustuotteiden kautta: Tekstiili- ja vaatemyymälä Kasmirista voi ostaa vaatetusalan oppilaitten töitä. Ravintola Kokissa voi nauttia oppilaitten valmistamasta ja tarjoilemasta kohtuuhintaisesta lounaasta. Elintarvikemyymälä Kanelissa puolestaan oppilaitten tekemiä ruokia, leivoksia sekä leipiä myydään edullisesti. Ja leipoivatpa kondiittorilinjan oppilaat aikoinaan maailman pisimmän (1 239 metriä) leivoksenkin, jonka ostajien ryntäys aiheutti Roihuvuoren historiikin mukaan Prinsessantielle valtaisan ruuhkan. Tempauksesta saatu tuotto 100 000 markkaa lahjoitettiin Suomen Punaiselle Ristille huumeiden vastaiseen työhön.

Suurikokoinen yli 18 000 m2:n kompleksi on parhaillaan peruskorjattavana vuoteen 2018 saakka. Samalla palautetaan alkuperäinen väritys ja materiaaleja. Kaupunginmuseon lausunnon mukaan ammattiopisto omaa korkean rakennus- ja kulttuurihistoriallisen arvon, joka tulee jatkossa huomioida asemakaavan suojelumerkinnöin. Merkintä tulee kohdistaa sekä rakennuksen ulkoasuun että arvokkaisiin sisätiloihin.

www.hel.fi/hki/ammatillinen/fi/Asiakasty_t/ravintola_kokki

Takaisin ylös ↑

29. Itäväylä

Seututie 170 eli Itäväylä on koko Itä-Helsingin ajoneuvoliikenteen pääväylä. Reittinä se täyttää kohta 100 vuotta, sillä tieyhteys idästä maalaiskunnan puolelta Helsingin kaupunkiin aukesi 1919, kun valmistui puusilta raitiovaunuliikennettä varten Sörnäisten ja Kulosaaren välille Brändö Spårvägsaktiebolag -yhtiön rakennuttamana. Herttoniemen puoleinen Naurissalmen silta oli valmistunut jo 1917. Siltamaksu oli kävelijältä 50 penniä ja kuorma-autolta 1,50 markkaa. Ennen siltoja oli kaupunkiin kuljettava Herttoniemestä Viikin tai kelirikkoaikaan Malmin kautta. Maantie Porvooseen avattiin 1935, mutta reitti kulki edelleen Hämeentien ja Viikintien kautta. Bussiliikenne aloitettiin 1937.

Kun Kulosaaren silta valmistui 1957, rakennettiin vaiheittain nykyinen Itäväylä aluksi 2+2-kaistaisena. 1970-luvulle tultaessa tie oli levennettynäkin pahoin ruuhkautunut: matka aamulla Kruununhakaan saattoi kestää kaksi tuntia. Tilanne purkaantui metron käyttöönoton ja laajentamisen myötä, eikä ajoneuvoliikennemäärä kantakaupungin rajalla ole sen jälkeen juurikaan kasvanut: Kulosaaren sillalla kulkee noin 65 000 autoa vuorokaudessa, kun esim. Kehä I:n vilkkaimmalla kohdalla Pakilassa nykyisin jo 113 000.

Itäväylän kyljessä on kymmeniä hehtaareja rakentamatonta maata sekä viisi metroasemaa. Niinpä Helsingin yleiskaavassa 2016 tie päätettiin muuttaa kaupunkibulevardiksi Kulosaaresta Mellunmäkeen. Sen varteen voitaisiin asuttaa ainakin 20 000 ihmistä – olettaen, että kaavasta tehdyt valitukset kumotaan hallinto-oikeudessa. Seuraavaksi väännetään kättä toteuttamissuunnitelmasta, jonka luonnoksessa tämä Viikintien risteyksen seutu on ajoitettu "lähitulevaisuuteen" pikaratikka Jokerin myötä. Myös Roihupellon metroasema on mukana yleiskaavassa nykyisen betoniaseman paikalla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Seututie_170

http://www.raitio.org/historia/kulosaar/silta.htm

Takaisin ylös ↑

30. Koillinen metsäselänne

Etelässä Tulisuontiehen, pohjoisessa Itäväylään ja idässä Marjaniemen siirtolapuutarhaan rajautuva lehtipuuvaltainen sekametsä on Koillis-Roihuvuoren vihreä lintukeidas. Vanhat harmaalepät, raidat, koivut ja haavat tarjoavat pesäpuita ja ravintoa runsaalle linnustolle. Mm. hippiäinen ja puukiipijä on helppo löytää ruokailemasta vanhojen puiden rungoilta. Metsä kehittyy koko ajan monimuotoisemmaksi: mm. useat kääpälajit kasvavat runsaina lahopökkelöissä sekä maapuilla. Metsän länsiosan rinne, jossa kuusi on valtapuuna, peittyy alkukeväästä sinivuokkojen sineen. Kasvistollisesti arvokkain kohta on Tulisuontien tuntumassa oleva pieni kallionaluslehto, josta löytyy vaateliaita ravinteikkaan lehdon kasveja, mm. pystykiurunkannus, mustakonnanmarja, tesma, lehtosinijuuri ja kevätlinnunherne.

Roihuvuorta on kiertänyt alkujaan yhtenäinen vihervyö. Sen pohjoinen yhteys koillisen ja läntisen metsäselänteen välillä on kaventunut Prinsessantien rakentamisen myötä ja niukkenee edelleen Ruususenrinteessä.

Takaisin ylös ↑

Keijukaisen askel

31. Ensimmäiset kerrostalot

Roihuvuorentie 5 ja 7 vuodelta 1955 ovat Roihuvuoren ensimmäiset kerrostalot ja samalla harvinaisia rintamamieskerrostaloja. (Ks. tietolaatikko: Mitkä rintamamieskerrostalot?) Julkisivujen harkittu ilme muodostuu muuratun punatiilen ja rapatun pinnan vaihtelusta. Ulkoparvekkeiden iloisen värikkäät markiisit hehkuvat sodasta toipuvan kansakunnan optimismia. Ensimmäiset asukkaat muuttivat nro 5:en 15.3.1955 ja nro 7:än 1.4.1955. Samana keväänä valmistui myös vastapäinen kaupungin vuokratalo Roihuvuorentie 10:ssä ja Elanto avasi maitokaupan Tuhkimontien kulmassa (ks. kohde 35). Näin oli yhtäkkiä keskelle maaseutua syntynyt kaupunkimainen paikka, jonka ympärille kasvaisi kokonainen uusi asumalähiö.

Uusien talojen vieressä oli pieni punainen mökki, jossa asui vanha mummo. Hänellä olisi ollut vuokra-aikaa tontilleen muutama vuosi, mutta taloyhtiö maksoi mummolle sen verran, että tämä pääsi muuttamaan muualle. Paikalle nousi kolmas rintamamiestalo (nro 9), johon asukkaat muuttivat joulukuun alussa vielä samana vuonna. Tässä talossa ovat asuntojen koot 47–80 neliötä. Perimätieto kertoo, että eräs rintamamiesten rakennustoimikunnan jäsen oli muuttamassa taloon eikä vaimo halunnut pienempään asuntoon. Tehtiin siis suurempi ja ongelma oli ratkaistu!

Rintamamiestaloissa elämä oli nykyaikaista: niissä oli mm. heti alkuun sähköhellat, kun muissa Roihuvuoren uusissa taloissa ruuat valmistettiin vielä perinteisellä kaasulla. Nro 7:n kellaritiloissa aloitti kampaamon nuori rouva Maija Viileinen ja jatkoi 40 vuotta. Roihuvuoren historiikissa kerrotaan, miten "jouluaaton aattoina Maija päivysti. Kun perheenäidit olivat saaneet kinkut uuniin ja muutkin työt suurin piirtein tehtyä, heillä oli aikaa kampaajalle. Siihen aikaan kampauksen piti olla kunnossa joulun kaltaisessa juhlassa. Asiakkaat toivat tullessaan paistoksiaan, torttuja, pipareita, kuivaa kakkua Maijalla oli kahvipöytä katettuna. Kampaamossa oli nyyttikestit ja mahtava tunnelma."

Toinen lämpimästi muisteltu liike oli kemikaliokauppa Cindy, joka toimi myös veikkausasiamiehenä ja otti sukkia silmukoitavaksi. Silloin ei ollut varaa heittää pois nailoneita, joissa oli silmäpako. Liikkeessä silmäpako korjattiin pikkiriikkisellä koukulla silmukka silmukalta. Tästä ja monista muista vaiheista kertoo taloyhtiössä omaan käyttöön tehty kronikka. Uusimpana ilmiönä talon takakulmasta löytyy kahvila Rio (kohde 33).

Takaisin ylös ↑

32. Peukaloisenpuisto

Peukaloisentien komean koivukujan rajaama puisto on Jussi Luomasen suunnittelema. Sen pääosassa on perennapenkki, jossa on koko kasvukauden ajan aina jokin kasvi kukassa. Hiekkakenttä soveltuu pihapelien pelaamiseen ja pienten musiikkifestareiden esiintymispaikaksi. Vanha Strömsin kartanon aikainen navettasillan penger on nyt pulkkamäkenä.

Viereisen vihreän kerrostalon (Keijukaistenpolku 11) piha on palkittu jo vuonna 1963 Roihuvuoren parhaana pihana. Se on edelleen poikkeuksellisen monipuolinen erityisesti puiden osalta, toimien tavallaan puiston laajennuksena. Toisen naapurin (Roihuvuorentie 9) puistomaisella tontilla kahvila Rion edessä on virallisen näköinen kyltti “Elä hyvä elämä! – Lev ett gott liv!” joka liittyy vuoden 2013 IHME-festivaalin työpajaan Roihuvuoressa ja on yksi Roihuvuoren tunnetuimia kuvauskohteita.

www.vihreatsylit.fi/?p=1575

Takaisin ylös ↑

33. Kahvila Rio

Ostarilla toimineen kahvila Menninkäisen lopetettua 1970 kesti 43 vuotta ennen kuin mannermainen kahvilakulttuuri palasi Roihuvuoreen. Start-up-yrittäjä ja IT-alan konsultti Jarmo Välikangas perusti 2013 kahvila Roin entiseen autotalliin, johon hän ensin rakensi kahvilatilan vaatimukset täyttävän varustuksen. Roi oli kuin pieni pala Helsingin keskustaa lähiössä: tarjolla oli erikoiskahveja, raakakakkuja, kauniisti rakenneltuja voileipiä ja laaja ulkolaisten lehtien valikoima sekä tyyliin sopiva 1950-lukulainen sisustus omintakeisine musiikkivalintoineen.

Välikangas kokeili myös telttakahvilaa venesatamassa, mutta se ei lyönyt leiville. Kun kahvilankin pitäminen meni enemmän kalliin harrastuksen puolelle, apuun tulivat roihuvuorelaiset alan ammattilaiset Inka Wallgren ja Mika Rautiainen. He avasivat kahvilan keväällä 2015, nyt Rio-nimellä ja bistromaisella konseptilla. Tarjolla on lounaskeitto, pienpanimo-oluita sekä viinejä. Laajennettu pihaterassi on käytössä pitkälle syksyyn. Riossa on järjestetty musiikkikeikkoja, valokuvailtoja, kirjallisuuspiirejä ja sukankudontaa; kirja- ja levymyynti ovat suunnitelmissa.

Rion seinällä ovat roihuvuorelaisen valokuvaaja Jussi Aallon ottamat muotokuvat Urho Kekkosesta sekä naapurustossa asuvasta Ele Aleniuksesta.

www.facebook.com/roihuvuorenrio

Avajaistunnelmia ruokablogissa

fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Aalto_(valokuvaaja)

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Muuttuva Roihuvuori

Kahvila Roi/Rio on yksi esimerkki Roihuvuoren uudenlaisesta profiloitumisesta, joka näkyy monella muullakin elämänalueella. Maineeltaan entinen duunarilähiö on muuttunut "luovan luokan" vihreiden boheemien suosimaksi. Taustatekijöitä ovat jo valmiiksi aktiivinen yhteisö, miellyttävä elinympäristö, Helsingin yleinen väestönkasvu ja viime vuosien uusi urbanismi, joka näkyy kantakaupungissakin. Toisaalta vaikuttaa asumiskustannusten nousu talojen julkisivu- ja putkiremonttien myötä sekä kaupungin tonttien vuokrankorotusten astuessa voimaan. Vielä 10 vuotta sitten Roihuvuoren keskineliöhinnat olivat Helsingin 10 halvimman kaupunginosan joukossa, mutteivät enää. Samalla asukasmäärä on hieman kasvanut vastoin kaupungin ennustetta.

Sinänsä myönteinen noste on johtanut Roihuvuoressakin asukaskannan osittaiseen vaihtumiseen. Kaikkien mielestä tällainen gentrifikaatio ei ole toivottavaa, mutta uudet asukkaat ovat kiistatta tuoneet mukanaan uutta elämää. Se taas entisestään lisää kaupunginosan houkuttelevuutta. Viime vuosina on perustettu monta laadukasta ravintolaa, yksityistä päiväkotia ja jopa joogastudio. Noste on siis selvä, mutta kuitenkin maltillinen – sitä rajoittaa mm. isompien perheasuntojen vähyys.

Suomen sisäinen muuttoliike kohdistuu jatkossakin vahvasti pääkaupunkiseudulle erityisesti korkeasti koulutettujen osalta ja tämä heijastuu myös Roihuvuoreen omanlaisenaan aktiivisuutena. Tosin Roihuvuoressa on alusta alkaen asunut korkeasti koulutettuja vaikuttajia. Uudet tapahtumat kuten Hanami ja Roihukino kertovat kuitenkin uusista kiinnostuksen kohteista sekä energiasta, jota "Touhuvuoressa" todella riittää: on yhteisövenettä ja laatikkopyörää – sekä pyöräilevä työmatkabussi, joka kulkee hiilineutraalisti kaupunkiin aamuisin.

34. Japanilainen puutarha

Puutarha avattiin 1998. Sen rakentamisen aloitti Rakennusviraston puistomestari Jukka Toivosen vuonna 1992 – oman kertomansa mukaan salaa esimiehiltään. Kun hanke paljastui, se otettiin viralliseen ohjelmaan ja toteutettiin laman aikana työllistämisvaroin. Suunnitteluun osallistuivat Toivosen ohella roihuvuorelainen maisema-arkkitehti Virve Veisterä sekä puistosuunnittelija Kaisu Ilonen. Roihuvuoren japanilaistyyliselle puutarhalle myönnettiin Vuoden ympäristörakenne -palkinto vuonna 1998 ja se on nimetty yhdeksi Helsingin arvoympäristöistä.

Entisen liuskekivilouhoksen ympärille asettuva puutarha on jaettu neljään osaan ilmansuuntien sekä vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan. Japanilaisessa perinteessä musta kilpikonna huolehtii vesitaloudesta ja on pohjoisen, talven ja keskiyön symboli. Valkoinen tiikeri suojaa kalliopuutarhaa. Se on lännen, syksyn ja illan symboli. Punainen feeniks-lintu suojelee puiston eteläistä keskusaluetta. Itäinen kosteikko- ja kirsikkarinne on sinisen lohikäärmeen aluetta. Siellä vallitsee kevään, aamujen ja nuoruuden kukkeus.

Polut on tehty mutkitteleviksi, jotta kulkija astelisi hitaammin ja pysähtyisi katsomaan puutarhan yksityiskohtia. Purot ja lammet kuvaavat puhtautta. Vettä voidaan kuvata myös hiekalla ja soralla. Sora-asetelmissa pidetään aaltomaisia muotoja, ja niiden keskellä olevat kivet kuvaavat saaria. Mustat kivet ovat Vuosaaren gabroa ja muotoiltu paikan päällä. Myös Roihuvuoren omaa liuskekiveä on käytetty asetelmissa sekä uusiokäytetty Tuhkimonpuiston uima-altaan ympäristössä olleita liuskekiviä.

Bambuportit on kopioitu vanhoista japanilaisista malleista. Puutarhaan on istutettu japaninvaahtera, joka on Japanin kansallispuu ja edustaa uskollisuutta. Sen vierestä löytyy kesäisin bambu, joka siirretään talven ajaksi Kasvitieteelliseen puutarhaan. Puistossa kasvaa mongolianvaahteraa sekä muutama katsura-puu. Sinisen lohikäärmeen puistossa on useita Prunus sargentii -lajikkeen kirsikkapuita.

fi.wikipedia.org/wiki/Roihuvuoren_japanilaistyylinen_puutarha

www.vihreatsylit.fi/?p=1578

Takaisin ylös ↑

35. Tuhkimon puisto

Kallioiden suojaamassa rauhallisessa puistossa ovat roihuvuorelaiset leikkineet yli puolen vuosisadan ajan ja jopa kolmessa sukupolvessa. Paikka on keskellä Roihuvuorta ja molemmista kouluista on tänne turvallinen kävely-yhteys. Leikkipuistorakennuksen kärsittyä kosteusvauriosta kaupunki siirsi vuonna 2008 leikkipuistotoiminnan Prinssinpuistoon salaa virkamiespäätöksellä kesäloman aikana. Toimenpide herätti paljon vastustusta roihuvuorelaisissa vanhemmissa ja on yhä herkkä aihe kahvipöytäkeskusteluissa. Asiaa ei auttanut, että jo vuonna 2006 oli Tuhkimon puistosta menetetty puistomestari Jukka Toivosen työpajalla betonista valetut pingviiniveistokset. Lapset halasivat rakkaita pingviinejä hyvästiksi, kun niitä tultiin hakemaan murskaamoon. Kuitenkin osa ilmeisesti karkasi ja pelastui, sillä yksi oli kuulemma nähty myöhemmin Marjaniemen uimarannalla! Toisen tulkinnan mukaan veistokset oli hajotettu ilkivaltaisesti ja niissä oli erittäin vaarallisia teräviä särmiä, joten ne piti poistaa jo turvallisuussyistä.

Asukaslähtöinen Pro Tuhkimo -liike ei kuitenkaan lannistunut, vaan teetti rakennuksessa uuden kuntotutkimuksen ja alkoi ylläpitää omatoimista asukaspuistoa tiloissa vapaaehtoisvoimin. Kun kaupunki sitten yllättäen purki talon 2011, vuokrattiin pieni parakki toiminnan jatkamiseksi. Eräässä vaiheessa suunnitelmana oli jopa Ruoholahden puuhuviloiden siirtäminen hotellihankkeen alta tänne, mutta rakennusliike vetäytyi sopimuksesta viime hetkellä. Niinpä omaehtoinen "väliaikainen kylätalo" jatkaa toistaiseksi jo seitsemättä vuotta. Sen seiniä koristavat graffititaiteilijoiden Julius Niinirannan ja Jani Takalon maalaukset, joiden aiheet ovat japanilaisen Hayao Miyazakin elokuvista. Puistotien varrella on IHME-festivaalilta 2013 periytyvä kyltti: "Pidä kiinni mutta anna lentää!"

Tuhkimon puiston ja vesitornin välisellä kalliolla on lukuisia lasten retki- ja majapaikkoja.

www.roihuvuori.fi/kylatalo/toinen-sivu

www.ghibli-museum.jp/en/welcome

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Roihuvuori-Seura

Vuonna 1960 perustettu Roihuvuori-Seura ry on vanhin ja aktiivisin Itä-Helsingin kerrostaloalueiden kaupunginosayhdistys. Roihuvuorelaiset olivat aloitteellisia myös Helsingin kaupunginosayhdistysten liiton Helkan (1964) sekä Itä-Helsingin kansalaisopiston (1970) perustamisessa. Keskeisenä puuhamiehenä näissä oli opetusneuvos, rehtori Matti Kailari, joka toimi myös Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtajana, Itä-Helsingin Kulttuuriseurassa, Musiikkiopistossa, Itäinen Helsinki -lehdessä ja monessa muussa.

Nykyään Roihuvuori-Seura on yli 500 jäsenellään yksi Helsingin suurimpia kaupunginosayhdistyksiä. Seura ylläpitää kylätaloa Tuhkimon puistossa ja toteuttaa erilaisia tapahtumia: suurimpina jokakeväinen hanamijuhla ja muutaman vuoden välein kyläjuhla. Näiden ohella seura järjestää mm. jazzklubi-iltoja, siivoustalkoita ja vieraslajien kitkemistalkoita. Seuralla on yhteisöperunamaa ja miniviljelypalstoja. Se tukee myös muiden tapahtumia kalustollaan – seuran keltaiset teltat ovatkin yleinen näky taloyhtiöiden pihoilla. Kesäisin seura järjestää Roihuvuoren osien välisen jalkapallo-ottelun ja taloyhtiöiden välisen petanque-turnauksen.

Seura julkaisee kaupunginosan verkkosivustoa sekä 1–2 kertaa vuodessa ilmestyvää korkeatasoista kylälehteä. Seura vahvistaa Roihuvuoren imagoa kirsikkapuiden kaupunginosana istuttamalla lähivuosina 150 syötäviä kirsikoita tuottavaa imeläkirsikkapuuta. Seuran johtokunta on valinnut Vuoden roihuvuorelaisen asukkaiden ehdotusten pohjalta vuodesta 2000 alkaen. Seuralla on talkoilla hoidettu yhteisöpurjevene Ruma Ankanpoikanen. Jäsenetuna on myös lainattava laatikkopyörä.  

Roihuvuori-Seuran erittäin monipuolinen toiminta perustuu laajan vapaaehtoisjoukon aktiivisuuteen. Taitavana koordinaattorina, puheenjohtajana ja nyt toiminnanjohtajana tunnetaan opettaja Otto-Ville Mikkelä, jonka valtio palkitsi oikeusministeriön demokratiapalkinnolla 2011. Pitkälti Roihuvuori-Seuran toiminnan ansiosta Roihuvuori valittiin myös vuoden kaupunginosaksi Suomessa 2010.

www.roihuvuori.com

Tietolaatikko: Vuoden roihuvuorelaiset kautta aikojen

  • 2000 kirjakauppias Pirkko Puustinen
  • 2001 postinjakaja Visa Lehikoinen
  • 2002 polkupyöräkauppias Mari Ann Parttimaa
  • 2003 kirjastonhoitaja Leeni Hurskainen
  • 2004 rakennusmestari Börje Johansson
  • 2005 lapsityöntekijä Annikki Vihavainen
  • 2006 (ei nimetty)
  • 2007 urheiluseura Roihu ry
  • 2008 pankinjohtaja Ele Alenius
  • 2009 rehtori Géza Szilvay ja sellonsoitonopettaja Csaba Szilvay
  • 2010 muusikko Asa eli Matti Salo
  • 2011 kirsikkapuiston isä Norio Tomida
  • 2012 Roihuvuoren vapaaehtoiset
  • 2013 myyjä Tatjana Kassatkina
  • 2014 kirjailija Riikka Pelo
  • 2015 K-kauppias Sasu Hamina
  • 2016 "kylänmies" Jyrki Nurmi
  • 2017 kahvila Rion pitäjät Mika Rautiainen ja Inka Wallgren​

36. Hansa-talo ja Ruiskumestari

Tuhkimontien ja Roihuvuorentien kulmassa on kahden kerrostalon ja myymälän muodostama kokonaisuus, joka valmistui keväällä 1955 Roihuvuoren ensimmäisen rakennusvaiheen osana. Julkisivuissa on vastapäisten rintamamiestalojen tapaan tiilimuuria ja rapattua pintaa. Kadulle päin kunkin portaan kohdalla on ulkoneva harjakattoinen valepääty. Niiden vuoksi Tuhkimontien puoleista osuutta on kutsuttu Hansa-taloksi: ikään kuin kadun varressa olisi vanhan saksalaisen kauppakaupungin taloja tiiviisti kylki kyljessä. Toukokuussa 1955 Elanto avasi kulmassa pienen maitokaupan, joka kesän mittaan suureni maito-, sekatavara- ja lihaosastot käsittäväksi myymäläksi. Bussi 35:n päätepysäkki oli täällä ennen kuin linjaa jatkettiin Prinssintien risteykseen.

Roihuvuoressa ei ennen 1970-luvun puoltaväliä ollut ravintolaa. Ravintolassa syömisestä kiinnostuneet joutuivat matkaamaan Herttoniemen kartanon Vanhaan Myllyyn tai Herttoniemen liikenneympyrän lähelle Herttuan krouviin asti. Vuoden 1975 aikoihin tilanne muuttui, kun Elanto perusti ravintola Ruiskumestarin entisen kaupan tiloihin. Siihen aikaan Elannon ravintoloiden niminä oli erilaisia mestareita – liekö sitten tänne valikoitunut aihe läheisen Tammisalon VPK:n myötä. Ravintolan sisustuksessa oli alkujaan runsaasti palokunta-rekvisiittaa, josta vieläkin jäljellä kypärä yms. Naapurustossa Ruiskumestarin pelättiin aiheuttavan häiriöitä, mutta pelot olivat turhia. Ravintola oli silloisen lainsäädännön mukaisesti ruokaravintola. Pöydissä oli valkoiset pöytäliinat ja juoman seuraksi piti aina tilata ruokaa. Ravintola ei häirinnyt seudun asukkaita, joista monet myöskin kävivät Ruiskumestarissa ahkerasti. Sittemmin Ruiskumestari on muuttunut enemmän olut- kuin ruokaravintolaksi. Lähiöbaariksi se on ollut poikkeuksellisen pitkäikäinen, vahvuutenaan myös karaokeillat.

Takaisin ylös ↑

37. Käärmetalo

Tuhkimontie 10:n B-taloa nimitetään Roihuvuoren käärmetaloksi, koska se yhdessä Tuhkimontien kanssa kaareutuu Roihuvuoren kallioselänteen muotoja seuraillen. Muita vastaavia Helsingissä ovat Käpylän (1951) ja Siilitien (1958) käärmetalot.

Vuonna 1956 valmistunut kuuden portaan talo on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan. Pilareiden päälle nostettua julkisivua rytmittävät parvekkeiden lisäksi sileät ja roiskerapatut seinäpinnat. Etelässä luonnonkivimuuri yhdistää B-talon kaksiportaiseen ja viisikerroksiseen A-taloon. Itse asiassa luonnonkivimuuri alkaa vaikuttavasti jo B-talon eteläpäädyn sokkelista. Myös talojen porrashuoneet ovat erityisen hienot. Kaupungin vuokratalona kohde edustaakin korkeatasoista sosiaalista asuntotuotantoa 1950-luvulta. Seuraavilla vuosikymmenillä totuttiin huomattavasti matalampiin standardeihin.

Takaisin ylös ↑

38. Maria Hammarenin puisto

Tätä osaa nykyisestä Roihuvuoresta on 1800-luvulla kutsuttu Hammarenin mäeksi tai Hammarenin metsäksi Kiilatorppa-nimisen torpan isännän mukaan. Itse torppa oli nykyisen Maria Hammarénin puiston mäen rinteessä.

Torpassa 1876 syntynyt Maria Sofia Hammaren, sittemmin Johansson, rakensi puolisonsa, puutarhuri Johan August Johanssonin kanssa samalle mäelle Björkbackaksi kutsutun huvilan. Johanssonit perustivat kauppapuutarhan, jonka tuotteet kuljetettiin hevoskärryillä Helsingin Kauppatorille myyntiin. Roihuvuorentie 6:n paikalla oli rivistö kasvihuoneita. Kaalimaat levittäytyivät Roihuvuorentien molemmin puolin. Porolahden koulun bussipysäkki tunnettiin pitkään nimellä ”kaalimaan pysäkki”. Tarinan mukaan kun kaalimaita alettiin hävittää ensimmäisten kerrostalojen jo valmistuttua Roihuvuorentien varteen, kaalimadot kiipeilivät pitkin talojen seiniä niin, että ikkunoita jouduttiin pitämään suljettuina monta päivää.

Maria Johansson asui Björkbackassa kuolemaansa vuonna 1960 asti, jonka jälkeen se pian purettiin. Mäen ympärille valmistui samana vuonna Saton rakentama laaja kokonaisuus, jonka suunnitteli Jorma Järvi. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Helsingin Postitalo ja Uimastadion sekä Jyväskylän Viitaniemen puutarhakaupunginosa.

Björkbackan pihapiiristä ovat jäljellä suuret koivut ja syreenipensaat. Suuressa siirtolohkareessa on Hammarenien muistolaatta. Tuhkimontien toisella puolella kerrostalon pihassa on iso erikoinen riippasaarni.

www.mfa.fi/jormajarvi

Takaisin ylös ↑

39. Vesitorni

Lempinimeltään Vesirousku, rakennettiin 1976–77, suunnittelija Simo Lumme. Tornin korkeus on 52 metriä. Säiliöosa valettiin poikkeuksellisesti maassa ja nostettiin runkoa pitkin 33 hydraulisella nostimella, tiettävästi Euroopan raskaimmassa nostotyössä. Rungon urat auttoivat ohjaamaan säiliön oikeaan paikkaan. Lopuksi valettiin kaulus, joka lukitsee 9 000 tonnia painavan lieriön paikalleen. Sen holvikaarien muodossa voi nähdä viittauksen antiikin Rooman akvedukteihin. Torni on eräs suosituimpia kuvauskohteita Roihuvuoressa graafisen ulkomuotonsa vuoksi.

Säiliöön mahtuu 12,6 miljoonaa litraa vettä. Seiniä ei ole eristetty, joten vesi jäätyy osittain pakkasella. Helsingissä on jäljellä enää neljä vesitornia, sillä veden kulutus on ollut jo pitkään laskussa parantuneiden vesikalusteiden, tehokkaampien pesukoneiden ja pitävämpien putkiliitosten myötä. Roihuvuoren vesitornia uhkasi räjäyttäminen tv-kanava Nelosen rikosdraamasarjassa Kylmäverisesti sinun, mutta Ville Virtasen esittämä komisario Veli Miettinen onnistui urheasti neuvottelemalla estämään tuhotyön.

Tornin kyljessä on Heikki Kuulan muraali vuodelta 2006. Roihuvuoren Agenda 21 -ryhmä ja Helsingin Vesi järjestivät jo vuonna 2002 taidekilpailun alueen nuorille. Aiheena piti olla vesi tai tuli. Ensimmäinen palkinto jaettiin Kuulan vesiaiheisen ja Marita Koskisen tuliaiheisen työn kesken. Vesilaitos valitsi sitten Kuulan työn, ja erinäisten vaiheiden jälkeen se toteutettiin 15 metriä korkeana. Sinisessä kentässä näkyy mm. vesihana, kala, silmä sekä ihminen. Rap-artistina ja graafikkonakin sittemmin tunnetuksi tullut taiteen maisteri Kuula on kiistänyt antaneensa teokselle nimen "Kuula".

Vesitornin kupeessa kalliossa on toinen Roihuvuoren entisistä liuskekivilouhoksista. Liuskekiviesiintymä halkoo koko Roihuvuoren.

fi.wikipedia.org/wiki/Roihuvuoren_vesitorni

freeyourmind.fi/jutut/2006/roihuvuoren_vesitorni_maalaus_290906.php

www.redrum-187.com/2010/09/haastattelussaheikkikuula

www.instagram.com/explore/tags/roihuvuorenvesitorni

Takaisin ylös ↑

40. Tykkitie

Jo 1700-luvulla Roihuvuoren läpi kulki tie Helsingistä Viaporin merilinnoitukseen reittiä Jättiläisenpolku – Tuhkimontie (Ruiskumestarin luokse) – Roihuvuorentie – Peukaloisentie. Toinen tie erkani tästä nykyistä Untuvaisentietä pitkin musiikkiopistolle ja edelleen Strömsin kartanonpuiston läpi puistokäytävää pitkin.

Ensimmäisen maailmansodan aikaisen Helsingin maalinnoituksen puolustus perustui jalkaväkeen ja sitä tukevaan vahvaan tykistöön (ks. kohde 19 ja tietolaatikko). Taisteluasemiin ja tykkipattereihin ammusvarastoineen piti voida siirtää joukkoja ja raskasta kalustoa myös kelirikon aikana. Niinpä tehtiin huolella perustettuja, kivisiä tykkiteitä satoja kilometrejä Helsingin ympäristöön – merkittävä parannus seudun tieoloihin. Roihuvuoressa vanha tie päällystettiin suurilla mukulakivillä, joita on edelleen nähtävissä Kirsikkapuiston pohjoisreunalla. Saman tien pätkä Strömsin kartanonpuistossa on haudattu 40 senttimetrin syvyyteen puistokäytävän alle, tarkoituksena säilyttää se jälkipolville. Kaikki maalinnoituksen osat tykkitiet mukaan lukien ovat muinaismuistolain suojaamia.

Tykkitie oli Roihuvuoren läntinen sisääntuloväylä ennen Abraham Wetterin tien rakentamista. Nyt Kirsikkapuiston laajennussuunnitelmassa kaavaillaan kevyen liikenteen pääreitin linjaamista puiston kautta kohti Herttoniemen keskustaa.

Takaisin ylös ↑

41. Kirsikkapuisto

Roihuvuoren kirsikkapuisto sai alkunsa, kun Suomessa asuva japanilainen kauppias Norio Tomida sai idean, että Helsingissä asuvat japanilaiset, heidän perheenjäsenensä ja täällä toimivat japanilaiset yritykset voisivat lahjoittaa helsinkiläisille kirsikkapuiston. Järjestetty keräys tuotti 152 Prunus sargentii -lajin kirsikkapuuta. Paikaksi valikoitui puistosuunnittelija Kaisu Ilosen ja arkkitehti Keiko Yoshizakin ehdotuksesta Sahaajankadun ja Abraham Wetterintien kulmassa oleva kenttä, joka on olosuhteiltaan suotuisa ja lähellä Roihuvuoren japanilaistyylistä puutarhaa.

Ensimmäiset kirsikkapuut istutettiin Maailman ympäristöpäivänä 2007. Puiden lahjoittajien nimet löytyvät muistopaalusta. Lisäksi Roihuvuori-Seura on istuttanut kirsikkapuita Vuoden roihuvuorelaisille sekä muistopuut edesmenneille Virve Veisterälle ja Keiko Yoshizakille. Kun Roihuvuori valittiin Vuoden kaupunginosaksi Suomessa 2010, nimityksen kunniaksi istutettiin kirsikkapuu. Hanamiin osallistuneet yhdistykset puolestaan ovat lahjoittaneet kirsikkapuun Otto-Ville Mikkelälle, joka on ollut keskeinen henkilö Roihuvuoressa sekä mm. hanami-juhlan ja kyläjuhlien pääkoordinaattori. Osana Suomi 100 -juhlavuotta Japanin Sakura Foundation lahjoitti 10 uutta sato-zakura-kirsikkapuuta puistoon.

Kirsikkapuistossa on vietetty hanami-juhlia toukokuussa vuodesta 2008 lähtien. Vuonna 2009 valmistui japanilaistyylisen puutarhan ja Roihuvuoren kirsikkapuiston yhdistävä kevyenliikenteen puistotie. Kirsikkapuiden ja hanamin myötä myös puiston käytäväverkostoa on kaupungin toimesta parannettu sekä valaistusta ja yleistä kunnossapitoa kohennettu. Kirsikkapuistoa on tarkoitus laajentaa vuonna 2017 tehdyn suunnitelman mukaan. Sahaajankadun viereinen oja laajennetaan iirislammikoksi japanilaistyylisine siltoineen. Hanketta motivoi myös tulvasuojelu: rankkasateilla Abraham Wetterin tie on katkennut Porolahdenpuron tulviessa.

www.vihreatsylit.fi/?p=1581

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Hanamijuhla

Hanami eli kirsikankukankatselujuhla on japanilaisten vuoden suurin juhla. Sen ajankohta vaihtelee kevään sääolojen ja kukintapaikkakunnan mukaan. Täysi kukinta (mankai) kestää yleensä vain muutaman päivän. Hanamin tarkkaa ajankohtaa ennakoidaan Japanissa television sääennusteiden kaltaisissa kukintatiedotuksissa (sakura-zensen), joissa seurataan kukinnan etenemistä. Eteläisellä Okinawan saarella kukinta on jo helmikuussa, mutta Japanin pääsaarilla keskimääräinen kukinta alkaa maaliskuun alusta ja etenee toukokuun puoliväliin mennessä pohjoisille saarille.  

Kukinnan ollessa huipussaan japanilaiset kokoontuvat piknikille kirsikkapuiden alle: syömään, juomaan sakea ja viettämään aikaa yhdessä. Hanami-eväsretket näkyvät myös japanilaisilla työpaikoilla. Usein nuorimmat työntekijät lähetetään etukäteen varaamaan parhaita paikkoja seuruetta varten. Keväisen hanamin tapaan vietetään syksyllä värikkäiden lehtien juhlaa (kōyō tai momijigari), mutta sen juhlinta ei ole yhtä laajamittaista kuin hanamin.

Hanamin juhlinta alkoi Japanissa Nara-kaudella 700-luvulla. Silloin ihailtiin luumupuiden kukintaa, mutta Heian-kaudella (794–1185) kiinnostus siirtyi luumun kukinnasta kirsikkaan. Sana hanami yhdistettiin kirsikan kukintaan ensimmäistä kertaa 1000-luvulla, Murasaki Shikibun romaanissa Genjin tarina. Buddhalaisuudessa kirsikankukka symbolisoi katoavaisuutta. Kirsikankukka olikin erityisesti samuraiden symboli, kuin soturin elämä: se kypsyy, puhkeaa kukkaan, loistaa hetken ja putoaa. Koska Japanissa valkoinen on surun väri, on tärkeää että kirsikankukka ei ole täysin valkoinen, vaan siinä täytyy olla vähintään häivähdys punaista.

Roihuvuoressa hanamia on vietetty vuodesta 2008, jolloin Suomessa asuvien japanilaisten lahjoittamat ensimmäiset 50 kirsikkapuuta kukkivat. Täällä hanami-juhla sijoittuu toukokuun puolen välin tienoille rusokirsikoiden kukkiessa. Vuosien varrella Roihuvuoren hanami-juhlasta on kehittynyt pohjoismaiden suurin japanilaisen kulttuurin tapahtuma ja se on nykyisin yksi Helsingin kevään päätapahtumista. Roihuvuoren hanami eroaa japanilaisesta ohjelmallisuudellaan: Juhlissa nähdään mm. buto-tanssia, koton soittoa, tee-taidetta, ikebanaa, cosplay-pukukilpailu ja japanilaisia taistelulajiesityksiä kuten kendoa, iaidoa ja naginataa. Vuodesta 2017 alkaen japanilaisten toivomuksesta on valittu Suomen kirsikankukkakuningatar. Ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi valittiin Venla Ailasmäki Espoosta.

www.roihuvuori.fi/hanami

42. Porolahden peruskoulun alakoulu (Punainen koulu)

Helsingin kaupunginarkkitehti Claus Tandefeltin suunnittelema punatiilinen rakennus valmistui kansakouluksi 1956. Laajennus vuonna 1962 toi voimistelusalin sekä lisää luokkia. Oma koulu tuli tarpeeseen, sillä Roihuvuoren lapset kävivät siihen saakka Länsi-Herttoniemessä Ahmatien koulussa, joka oli valmistunut 1952. Kaupunginosan kasvaessa koulun oppilasmäärä nousi nopeasti yli 1 000:n ja oli parhaimmillaan (tai pahimmillaan) yli 2 000 ja käytössä vuoroluku.

Porolahden kansakoulu oli Helsingin ensimmäinen solu-tyypin koulu, jossa neljässä itsenäisessä lohkossa on kussakin neljä luokkaa. Alapihan siivissä toimi kansalaiskoulu, jota kävivät ne, jotka eivät menneet oppikouluun. Kapearunkoisena koulu saa päivänvaloa kahdesta suunnasta. Yhtenäisen pitkän käytävän varrella ovat keittiö ja ruokasali. Erilaiset ikkunatyypit sekä sisätilojen materiaalikirjo, puupaneeli, tiili, mosaiikkibetoni ja messinki, luovat kouluun erityisen tunnelman. Rakennus on kauniisti kunnostettu alkuperäiseen asuunsa, vaikka se ei ole suojeltu. Pääaulassa on kuvanveistäjä Eila Hiltusen Sibelius-monumentin prototyyppi-pienoismalli.

Kansakoulusta, kansalaiskoulusta sekä yksityisestä oppikoulusta tuli yhtenäinen peruskoulu vuonna 1977. Nyt "poriksessa" on oppilaita 890 – koulu on kaupungin suurin. Toimipisteitä sillä on neljä: alakoulun lisäksi yläkoulu (Valkoinen koulu) sekä sivukoulut Strömsissä ja Tammisalossa. Koulu tarjoaa painotettua kuvataiteen opetusta luokilla 7–9 ja painotettua musiikin opetusta luokilla 1–9 yhteistyössä Itä-Helsingin musiikkiopiston kanssa. Päärakennuksen eteläpuolelta on paljastettu avokalliota maantiedon havainto-opetukseen.

www.hel.fi/www/peruskoulut/fi/koulut/porolahden-peruskoulu/opetus/

fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaiskoulu

Takaisin ylös ↑

43. Kirjasto

Claus Tandefeltin suunnittelema Roihuvuoren kirjasto vuodelta 1956 kuuluu samaan kokonaisuuteen viereisen ala-asteen kanssa. Koulu ja kirjasto muodostavat Roihuvuoren sivistyneen sisäänkäynnin kaupungista päin tultaessa. Rakennus on remontoitu 2013 ottaen huomioon nykyiset rakennusmääräykset ja samalla pyritty säilyttämään aikakauden tunnelma. Huomaa uuden hissitornin tiililadonta, joka on tarkalleen alkuperäisen mukainen. Myös kirjaston sisätilan arkkitehtuuri on mielenkiintoinen. Kantavat betonirakenteet ovat näkyvissä kuten Roihuvuorentie 18:n ulkoseinissä. Alvar Aallonkin suosima syvennys lainaussalin keskellä puolestaan luo viihtyisän oleskelutilan kirjojen sylissä. Lainaussalin valaisimet ovat kirkkaudeltaan ja energiankulutukseltaan ajantasaiset, mutta 1950-luvun tyyliset. Sali on musiikkiopiston juhlasalin ohella ehkä Roihuvuoren kaunein sisätila.

Kirjastossa pidettiin vuonna 2012 ensimmäinen Roihukino-festivaali, jossa esitettiin lasten tekemiä hulvattomia lyhytanimaatioita ja myös opetettiin työpajoissa näiden toteutusta. Asiantunteva jury julkaisi kehuvan kuvailutekstin jokaisesta esitetystä elokuvasta.

Kirjaston edustalla tapaa Taisto Martiskaisen pronssista veistämät Kiikkujat (1964). Alastomat hahmot herättivät aikoinaan vastustusta, mutta saivat jäädä akateemikko Wäinö Aaltosen otettua kantaa: hän oli Martiskaisen opettaja ja arvosti Kiikkujat Helsingin parhaaksi veistokseksi. Teoksen vauhti ja liike kiinnittävät katsojan huomion. Onpa keinuvia tyttöjä luultu vesihiihtäjiksikin. Vuonna 2013 kiikkujat saivat päällensä roihuvuorelaisten "taidevandaalien" virkkaamat bikinit. Tempauksen myötä virisi lyhyt julkinen keskustelu taideteoksiin kajoamisesta, niiden ironisesta kommentoimisesta ja ylipäätään julkisen tilan haltuunotosta.

alastonkriitikko.blogspot.fi/2013/07/katutaidetta-97-julkista-taidetta-70.html

www.taidemuseo.fi/suomi/veisto/veistossivu.html?id=122

www.roihuvuori.fi/roihukino

Takaisin ylös ↑

44. Muuntamorakennus

Roihuvuoren rakentamisen aikoihin sähkö kulki avojohdoissa sähkölaitokselta kaupunginosiin. Korkeajännite (20 kV) muunnettiin sitten muuntamoissa kotitalouskäyttöön sopivaksi (0,4 kV). Roihuvuoreenkin rakennettiin useita muuntamoita 1950-luvun aikana. Ne korvattiin 1990-luvulla pienillä metallirakennelmilla, katukuvassa näkyvillä harmailla kaapeilla. Sähköjohdot kulkevat nykyisin suojassa maan alla.

Vanhat Yrjö Dunderfeltin suunnittelemat, käsin muuratut punatiiliset muuntamot ovat rakennushistoriallisesti merkittäviä, kauniita arkisia hyötyrakennuksia. Esim. kattolipan muodossa voi nähdä japanilaista vaikutetta. Lapset ovatkin kuulemma kutsuneet tätä muuntamoa Totoroksi. Helsingin kaupunginmuseon toivomus on, että ainakin yksi vanha muuntamo jäisi jäljelle kuhunkin kaupunginosaan. Roihuvuoressa on jäljellä nyt kaksi tällaista muuntamorakennusta. Muualla joitakin suurempia muuntamoita on muunnettu jopa asunnoiksi. Mitä Roihuvuoren muuntamosta voisi tehdä?

Takaisin ylös ↑

45. Pikkuostari

Roihuvuoren väkiluku kasvoi heti alkuunsa niin voimakkaasti, että vain kolme vuotta yläostarin valmistumisen jälkeen 1962 avattiin pikkuostari. Sen myötä Ala-Roihuvuoressakin nautittiin vielä 1970-luvulla monipuolisista lähipalveluista: oli R-kioski, kukkakauppa, kemikalio, K-kauppa Eschner sekä Lindströmin pesula.

Nyt pikkuostarilla on merkittävä pieni ravintolamaailma. Zheng Sushi Bar on saanut arvostusta alan parhaana Helsingissä erityisesti vegesushiensa ansiosta. Hard Rock House puolestaan on tällä hetkellä kuumin keikkapaikka Kulosaaren sillan itäpuolella. HRH:ssa toimii Roihuvuori-Seuran ja Ilmari Heikinheimon perustama, nyttemmin Pauli Lyytisen luotsaama Voodoo Music Club, jossa ovat esiintyneet mm. Raoul Björkenheim ja Frank Frank Frank. Konseptiin kuuluu muusikkohaastattelu kahvila Riossa ennen keikkaa.

www.facebook.com/vdmusicclub

www.facebook.com/pages/Zheng-Sushi-Bar

Takaisin ylös ↑

46. Urheilukenttä

Roihuvuori-Seura lähetti 1962 kaupunginhallitukselle kirjelmän, jossa pyydettiin "kiinnittämään huomiota Roihuvuoren liikuntamahdollisuuksien parantamiseen". Käytännön toivomuksena oli kenttäalueen tasoittaminen ja pukusuojan rakentaminen. Toive toteutuikin muutaman vuoden kuluessa. Kentän sijainti koulujen yhteydessä tukee osaltaan koululiikuntaa. Samalla muodostuu avara "kampusalue", joka jatkuu puistona rantaan saakka.

Nykyisin paikan nimi on Roihuvuoren liikuntapuisto. Siihen kuuluvat pesäpallokenttä, hiekkakenttä, kuularinki, talvella luistinrata, tenniskentät, minikoripallopiste, pingispöytiä ja kuntoilulaitteita sekä uutuutena maastopyörärata (pump track). Kenttiä hoitaa Helsingin kaupungin liikuntavirasto.

Liikuntapuisto on pesäpalloseura Roihun naisten joukkueiden kotikenttä, jolla pelattiin Superpesistä viimeksi kaudella 2014. Kentällä pelataan myös kerran vuodessa Roihuvuori-Seuran järjestämä jalkapallo-ottelu, jossa vastakkain ovat välillä Ylä- ja Ala-Roihuvuori ja välillä Itä- ja Länsi-Roihuvuori. Voittajaksi on tähän mennessä aina selviytynyt Länsi- tai Ylä-Roihuvuori jostakin syystä.

www.hel.fi/www/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikuntapaikat/liikuntapuistot-kentat-ja-lahiliikuntapaikat/roihuvuoren-liikuntapuisto

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Roihu

Urheiluseura Roihu ry on perustettu 1957 yleisseurana, jonka lajeja olivat pesäpallon lisäksi lento- ja koripallo sekä jääkiekko. Alkuvuosina seura järjesti Roihuvuoressa monilajisia olympialaisiakin. Myöhemmin mukaan tulivat talvikausina aerobic sekä lasten jumppakerho. Seura tunnetaan parhaiten pesäpallosta, jonka viimeisin huippukausi elettiin 1980-luvulla. Silloin Roihun naiset saavuttivat neljä SM-hopeamitalia (1982, 1985, 1986 ja 1988). Lisäksi B-tytöt voittivat Suomen mestaruuden vuonna 1985. Roihu pelasi ylimmällä sarjatasolla 27 kautta ollen edelleenkin naisten superpesiksen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksäntenä.

Lajin alamäki Helsingissä alkoi, kun Hesperianpuiston kentälle rakennettiin Finlandia-talo vuosina 1969–71. Yhtenä vaihtoehtona oli silloin uusi kenttä tänne, mutta se tehtiin Meilahteen, jonne on hankala matka. Roihuvuoren kentälle puolestaan eivät mahdu miesten pelit ja tästä johtuen Roihun pojat ovatkin joutuneet vaihtamaan seuraa Puna-Mustiin harrastusta jatkaakseen.

Vuosituhannen vaihteessa Roihussa keskityttiin pesäpalloon, kun pääkaupunkiseudun pesäpalloseurat päättivät yhteistuumin panostaa juniorityöhön. Tulevaisuus näyttää lupaavalta, sillä Roihussa on nyt junioripelaajia lähes 200. Kenttätilannekin korjaantui, kun kaupunki rakensi 2016 uuden täysimittaisen pesäpallokentän Myllypuron liikuntapuistoon Mustapuron varteen, kävelyetäisyydelle metrolta. Naisten pelit jatkuvat Roihuvuoressa ja kesällä täällä pelataan myös kaikille avointa kuntopesistä.

www.roihu.fi

47. Porolahden peruskoulun yläkoulu (Valkoinen koulu)

Kansakoulun valmistuttua 1956 alkoivat Roihuvuoren lasten vanhemmat suunnitella oman oppikoulun perustamista. Oppikouluyhdistyksen puuhamiehenä oli Pentti Kalliomäki ja rahastonhoitajana Elannon pääkonttorin konttoripäällikkö Ylermi Runko, joka eteni myöhemmin osuusliikkeen pääjohtajaksi. Toimilupaan tarvittava pääoma saatiin kokoon muutamassa kuukaudessa lahjoituksin, naistoimikunnan kevätmyyjäisin, tempauksin sekä julkaisemalla lehteä Roihuvuoren Uutiset.

Vaalea ja tyylikkään moderni koulutalo valmistui 1960, suunnittelijoinaan roihuvuorelaiset arkkitehdit Jaakko Kontio ja Kalle Räike. Kontio oli toiminut Alvar Aallon arkkitehtitoimiston toimistopäällikkönä ja Helsingin kaupunginarkkitehtinakin. Myöhemmin Kontio ja Räike suunnittelivat yhdessä mm. Helsingin jäähallin ja Siilitien seurakuntatalon. Salissa oli elokuvateatterivarustus, jolla näytettiin elokuvia myös iltaisin suurelle yleisölle ja kerättiin näin varoja koulun hyväksi. Ennen Roihuvuoren kirkon valmistumista salissa pidettiin jumalanpalveluksiakin.

Roihuvuoren yhteiskoulu aloitti yksityisenä oppilaitoksena vuonna 1959 ja toimi vuoteen 1977 saakka, jolloin se jakaantui peruskoulun yläasteeksi ja lukioksi. Lukio yhdistettiin Laajasalon lukioon 1990 ja edelleen Etu-Töölön lukioon 2009. Yläaste jatkaa nyt osana Porolahden peruskoulua.

Takaisin ylös ↑

48. Strömsin torpan paikka

Museoviraston muinaismuistorekisterin mukaan tässä on Nils Westermarkin vuoden 1752 kartalle merkitty Strömsin torpan paikka, joka on ollut olemassa viimeistään 1700-luvun puolivälissä. Topografian perusteella paikka voi olla huomattavasti vanhempikin. Se on kolmen metrin korkeuskäyrän yläpuolella, kun 1700-luvun alussa veden pinta oli noin 90 cm nykyistä ylempänä. Nimi Ströms voisi viitata aikaan, jolloin nykyinen Tammisalon kanava tunnettiin nimellä Hertonäs ström tai Ströms sund (ks. kohde 53).

Torppa on autioitunut 1900-luvun alussa. Alue on nykyään melko avointa koivumetsää, joka erottuu hyvin ympäristön muusta kasvillisuudesta. Näkyvissä on torpan loppuvaiheeseen liittyvä mahdollinen rakennuksen perustus ja kellarikuoppa. Eteläpuolella on käytöstä jääneen, 1700-luvun kartoille merkityn tien penkka. Rannassa sillan luona on suojeltu iso yksinäinen saarni, joka voisi olla torpan pihapuu.

Takaisin ylös ↑

49. Yhteisöviljelmä

Roihuvuori-seura perusti Jarmo Välikankaan johdolla vuonna 2013 yhteisen perunapellon Abraham Wetterin tien ja Keijukaistenpolun väliselle niittyalueelle. Yhteistyössä oli mukana Pro peruna ry. Kaakkoon viettävä aurinkoinen rinne soveltuu maaperänsä puolesta hyvin kasvinviljelyyn. Noin kolmen aarin kokoinen yhteisöviljelmä kokoaa viljelystä kiinnostuneita roihuvuorelaisia istutus-, kitkentä- ja sadonkorjuutalkoisiin. Perunan lisäksi alueella on viljelty tattaria, sipulia ja vuodesta 2015 alkaen raparperia. Yhteistä peruna- ja raparperimaata laajennettiin vuonna 2017 ja Roihuvuori-seura solmi maan omistavan Helsingin kaupungin kanssa vuokrasopimuksen. Samalla muodostettiin 44 miniviljelypalstaa kooltaan 4 tai 8 m2, joita halukkaat saivat ilmoittautua viljelemään. Lisäksi on opetuskäyttöön varattu viljelyalue.

Roihuvuoressa myös muutamia yksityisiä säkki- ja laatikkoviljelmiä. Toisin kuin 1900-luvun siirtolapuutarhoissa, jotka perustettiin kauas kaupungin ulkopuolelle, tavoitteena on nyt saada sato mahdollisimman läheltä kotia. Näin jatkuu eri muodoissaan Herttoniemen kartanon vuosisatainen maanviljelyperinne.

www.roihuvuori.com/roihuvuori-seura/2015-07-14-13-14-53

www.properuna.fi/tietoa_perunasta.php

Takaisin ylös ↑

50. DDR-talo

Keijukaistenpolku 4 on 1955 valmistunut talo, jonka rakennutti entinen Itä-Saksa eli Saksan Demokraattinen Tasavalta. Taloa isännöi DDR:n kaupallinen lähetystö, koska virallisia diplomaattisuhteita ei haluttu suin surminkaan solmia vain toisen suurvaltablokin tunnustamaan maahan. Myöhemmin tilanne normalisoitui ja talo toimi lähetystön asuntolana. Lisäksi oli joitakin yksittäisiä asuntoja lähitaloissa ja korkeammat virkamiehet asuivat Untuvaisentie 11:ssa. Keijukaistenpolku 4:ssä toimi saksalaisten oma päiväkoti ja koulu. Diplomaatit elivät Roihuvuoressa tavallista elämää ja heitä näki mm. lähikaupassa asioilla. Kun Saksat yhdistyivät 1990, talo jäi tyhjäksi ja oli autiona noin kolme vuotta, kunnes kaupunki osti sen ja saneerasi vuokra-asunnoiksi. Pihan pähkinäpuut ovat saksalaisten istuttamia.

Kauniisti kaartuva ja sopusuhtaisten talojen reunustama Keijukaistenpolku valittiin perimätiedon mukaan 1960–70-luvun vaihteessa Helsingin kauneimmaksi kaduksi.

Takaisin ylös ↑

51. Satumaanpuisto

Helsingin kaupunki rakensi oleskelu- ja leikkipaikan lähes luonnontilaiseen maastoon vuonna 2000. Perimätiedon mukaan samalla vahingossa kaadettiin hyvin suuren rusokirsikan, mutta sen jälkeläisiä on onneksi Abraham Wetterin tien toisella puolella rantapuistossa.

Puistossa on tehty perusparannus vuonna 2012. Sen valmistelussa kuunneltiin asukkaita ja säästettiin mm. kalliolla kasvava käkkyräinen koivu, josta lapset ovat käyttäneet kiipeilypuuna. Leikkialuetta on kohennettu ja puistoon on lisätty pähkinäpensaita ja kuusamia. Valoa saatiin lisää poistamalla huonokuntoisia puita. Puistoon lisättiin valaistus, keinut uusittiin ja puisto sai myös pingispöydän ja shakkiruudukon. Shakkinappuloita ei toistaiseksi ole nähty.

Johanssonien kauppapuutarhan kasvihuoneista on jäljellä perustuksien jäännöksiä.

Takaisin ylös ↑

52. Päiväkoti ja palvelutalo

Aluksi Roihuvuoressa ei ollut lainkaan lasten päivähoitopaikkoja. Ajatuksena oli, että kotirouvat voivat hoitaa omat ja tarvittaessa naapurienkin lapset omien askareidensa ohessa. Lähin lastentarha oli Pääskylä Sörnäisissä ja sinne suuntautui monen roihuvuorelaislapsenkin tie aamuisin. Vuonna 1963 valmistui päiväkoti Roihuvuori Vuorenpeikontielle, 1974 päiväkoti Porolahti tähän Keijukaistenpolulle ja 1992 päiväkoti Strömsinlahti Untuvaisenkujalle.

Päiväkoti Porolahti peruskorjattiin 2009. Samalla kehitettiin aiempaa monipuolisempia tiloja: päiväkodissa on vesileikkihuone, peuhuhuone ja taidehuone. Takka-aula antaa mahdollisuuden kodinomaiseen toimintaan esim. sadepäivinä. Myös henkilökuntaa on huomioitu erilaisilla työtä helpottavilla ergonomisilla huonekaluilla ja työvälineillä. Päiväkodissa on kahdeksan lapsiryhmää: Kuutit, Lumikot, Norpat, Saukot, Kärpät, Piiverit, Majavat ja Karhut sekä osapäiväryhmä Ketut ja aamupäiväkerho Siilit.

Rakennuksen betoniset julkisivut kunnostettiin samalla alkuperäiseen muotoonsa. Niitä olikin kutsuttu Roihuvuoren rumimmiksi, mutta nyt ne ovat ainakin ehjät ja puhtaat.

Samaan aikaan talon ylemmissä kerroksissa aloitti Roihuvuoren palvelutalo, jossa on kolme ryhmäkotia alle 65-vuotiaille muistisairauksista tai muistihäiriöistä kärsiville henkilöille. Vaikeasti toimintarajoitteisia asiakkaita avustetaan arkisissa toimissa vuorokauden ympäri ja palvelutalon ulkopuolella he liikkuvat aina saattajan kanssa. Kun muistihäiriön taustalla voi olla aivovamman ja Alzheimerin taudin lisäksi erilaisten päihteiden käyttö, herätti uutinen palvelutalon tulosta vastustusta roihuvuorelaisten keskuudessa. Internetin keskustelupalstoilla ja Roihuvuoressa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa kävi ilmeiseksi pelko, että "huumekuntoutujat" tulevat nyt seudulle piikkeineen. Kaupungin edustajat kertoivat asian todellisen laidan, mm. että palvelutalo on päihteetön ja että vastaavissa tapauksissa muualla ongelmia ei käytännössä ole ollut.

www.hel.fi/www/Helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/paivahoito/paivakotihoito/paivakodit/paivakoti-porolahti

www.hel.fi/www/helsinki/fi/paivahoito-ja-koulutus/paivahoito/paivakotihoito/paivakodit/paivakoti-roihuvuori/ryhmat

www.hel.fi/www/Helsinki/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/ikaantyneiden-palvelut/monipuoliset-palvelukeskukset/ita/roihuvuori-palvelutalo/

Takaisin ylös ↑

Strömsin rantareitti

53. Jätevedenpuhdistamo

Porolahdenkujalla ovat jäljellä jätevedenpuhdistamon eli "paskiksen" kolme suurta säiliötä. Ne ovat Roihuvuoren ehkä erikoisin rakennus ja muisto ajalta, jolloin vähän joka merenlahdessa Helsingissä oli pieni paikallinen puhdistamo ja rantavesien laatu sen mukainen. Nämä hylättiin 1985, kun jätevedenpuhdistusta keskitettiin Viikinmäkeen ja samalla rakennettiin poistovesitunneli Katajaluodon edustalle merelle 8 kilometrin päähän rannasta. Ulkoaltaiden paikalle rakennettiin useimmiten asuintaloja, näin Porolahdessakin. Jäljelle jäänyttä rakennelmaa ei ole suojeltu, muttei myöskään purkaminen ole onnistunut yrityksistä huolimatta, sillä betoni on raudoitettu paksusti. Uusiokäyttöä voisi miettiä esim. kulttuuritilana kuten Suvilahden kaasukellossa.

Takaisin ylös ↑

54. Porolahden ranta

Porolahti on matala merenlahti, jonka vesialue kuuluu Helsingin kaupunginosajaossa suurimmalta osaltaan Roihuvuoreen, samoin kuin 1960-luvulla lahden pohjukkaan tehty keinotekoinen saari. Porolahden nimi on mielenkiintoinen ja siitä on esitetty eri tulkintoja. Poro voisi olla sakkaisen veden "kahvinporoja" ja jo 1800-luvulta on maininta että "vesi on kuin kahvinporoissa uisi". Mieleen voisi tässä kohtaa tulla myös jätevedenpuhdistamo, joka lopetti toimintansa lahden länsipäässä vuonna 1985. Toisaalta muutamissa paikannimissä tunnetusti on muistoja saamelaisten porotaloudesta, jota he harjoittivat eteläisintä Suomea myöten ennen maanviljelyn yleistymistä maahanmuuttajien myötä.

Porolahdenpuisto on luonnonmukaiseksi rakennettu maisemapuisto, jonka länsipäässä niittykasvillisuuden lisäksi on arvokkaita jalavia, puna- ja valkosaarnia sekä harvinainen kiinanpoppeli (populus simonii). Kaksi atsalearyhmää vuodelta 1990 ovat Helsingin yliopiston tutkimustarkoituksessa istuttamia. Rannassa on näköalalaituri ja melojien käyttöön tarkoitettu laituri.

www.vihreatsylit.fi/?p=1565

Takaisin ylös ↑

55. Tammisalon kanava

Paikalla on ollut aikaisemmin luonnonsalmi, jonka vesi oli vielä 1700-luvun alussa noin metrin korkeammalla kuin nyt. Se tunnettiin vanhoissa kartoissa ja asiakirjoissa mm. nimillä "Hertonäs ström" (Hertoniemen virta), "Hertonäs sund" (Herttoniemen salmi) ja "Ströms sund" (Virran salmi). Maan kohoamisen ja kaislikoitumisen takia salmi mataloitui ja kasvoi vähitellen umpeen. Sen kautta kulki Helsingin ja Porvoon välinen talvitie, jonka varressa nykyisen kanavan alueella oli 1700-luvun alussa Helsingin meritullin tarkastaja Petter Wetterin pitämä krouvi, vaikkei hänellä ollut sen pitämiseen tarvittavia porvarisoikeuksia.

Suuren Pohjan sodan aikana 4.6.1713 venäläiset pujahtivat pienillä veneillä Herttoniemenvirran kautta Helsingin ympärille sijoitettujen Ruotsin laivaston päävoimien ohi ja polttivat Katajanokalla ankkuroineet viisi suurta rahtilaivaa, joiden luulivat sisältävän ruotsalaisten muonavarastot. Nämä kuitenkin olivat puolueettomia hollantilaisia puutavaralastissa ja seurauksena oli diplomaattinen selkkaus. Isonvihan aikana taas venäläiset mataloittivat kivillä useita Helsinkiin johtavia laivaväyliä, mm. Herttoniemenvirran.

Ensimmäisen kanavan kaivatti Herttoniemen kartanon omistaja Bengt von Spången vuonna 1762. Spångenin ajatuksena oli lyhentää porvoolaisten kalastajien matkaa Helsingin Kauppatorille ja samalla kerätä kalastajilta maksu kanavan käytöstä. Vuosisadan loppuun mennessä kanava ja Porolahti olivat kuitenkin maankohoamisen ja virtausten takia jälleen madaltuneet purjehduskelvottomiksi, ja kanavan uskottiin heikentävän Porolahden kalatilannetta. Kartanon uusi omistaja, vara-amiraali Carl Olof Cronstedt täytätti kanavan vuonna 1794.

Kesti parisataa vuotta ennen kuin kanava taas kaivettiin auki 2001, tällä kertaa tammisalolaisten aloitteesta, tarkoituksena parantaa veden virtaamaa ja sitä kautta Porolahden veden laatua. Kanavassa ei saa ajaa moottoriveneillä, mutta soutu ja melonta ovat sallittua.

(Lähteenä käytetty mm. Jan Strangin teosta Tammisalo – paratiisi meren äärellä.)

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Tammisalo

Tammisalo on 2 200 asukkaan kaupunginosa, joka kuuluu Herttoniemen peruspiiriin. Saaren asuntokanta on pääasiassa 1950-luvun jälkeen rakennettua, mutta vielä löytyy esimerkkejä myös varhaisesta huvilakulttuurista, johon liittyi säännöllinen höyrylaivaliikenne kaupungista 1860-luvulta alkaen. Tammisalo on ollut alun perin osa Laajasaloa, mutta Laajasalon kanavan rakentaminen 1873–75 erotti sen omaksi saarekseen, joka tosin oli maayhteydessä Roihuvuoreen vuoteen 2001 saakka.

Tammisalon ja Roihuvuoren välillä on myös toisenlainen yhteys. Tammisalon pientalo- ja Roihuvuoren kerrostalovaltainen asuntokanta täydentävät toisiaan. Tammisalossa ei ole nykyään omaa ruokakauppaa; lähin on Roihuvuoressa. Tammisalossa toimii Porolahden peruskoulun sivukoulu, jossa käydään kaksi ensimmäistä luokkaa. Tämä jälkeen oppilaiden koulupolku jatkuisi Roihuvuoressa, joskin monet hakeutuvat siinä vaiheessa muualle kouluun. Monet yhdistykset kuten Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tammisalon–Roihuvuoren paikallisyhdistys toimivat molemmilla alueilla ja mm. partiolippukunta Tammisalon Metsänkävijöissä on roihuvuorelaisia jäseniä. Tammisalon luterilaiset puolestaan kuuluvat Roihuvuoren seurakuntaan aivan kuten laajasalolaisetkin.

Tammisalolaisten yhdistys ry julkaisi 2001 Jan Strangin kirjoittaman hienon historiikin, jonka toinen painos ilmestyi 2013.

fi.wikipedia.org/wiki/Tammisalo

56. Tervaleppäluhta

Tervaleppäluhta on puustoinen tulvaveden vaikutuspiirissä oleva suo, jossa tervaleppä on valtapuuna. Se on ollut aikoinaan yleinen luontotyyppi Uudenmaan rannikoilla, mutta asutuksen ja teollisen toiminnan myötä nykyään harvinainen ja uhanalainen Suomessa.

Roihuvuoren tervaleppäluhta on yksi Itä-Helsingin sisälahtien viimeisistä. Tässä luhdassa rakentaminen on katkaissut suoran yhteyden mereen, mutta luhta on kuitenkin säilynyt, ehkä mantereen suunnasta valuvien keväisten sulamisvesien ja tihkuvesien johdosta. Kesällä luhdan allikot kuivuvat. Märät allikot, kuivat mätäspinnat sekä lahopuusto ylläpitävät monipuolista eliölajistoa. Mätäspinnoilla kasvaa runsaasti mesiangervoa ja siellä täällä hiirenporrasta.

Luhdan vetonaula on allikoissa kesä–heinäkuussa runsaana kukkiva keltakurjenmiekka. Hennon lehtopalsamin huomaa helpoiten sen ollessa kukassa loppukesällä. Luhdan keskellä vinossa kasvava vanha salava ei kuulu Suomen alkuperäislajistoon, vaan on todennäköisesti viljelykarkulainen. Toukokuussa allikoissa voi nähdä sorsaemon uiskentelemassa untuvikkoineen. Luhdan laiteilla kasvillisuus muuttuu kuivempaan suuntaan tervaleppälehdoksi. Tarpeetonta kulkemista kohteessa on syytä välttää herkästi haavoittuvien kosteikkopintojen takia. Roihuvuoren vapaaehtoiset ponnistelevat jättipalsamin hävittämiseksi luhdasta.

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Jättipalsam

Himalajan alarinteiltä Intiasta kotoisin oleva jättipalsami (Impatiens glandulifera) on agressiivisesti leviävä vieraslaji, joka uhkaa kasvilajistomme monimuotoisuutta. Jättipalsamin tuntomerkkejä ovat mehevä varsi ja suikeat sahalaitaiset lehdet, jotka ovat varren alaosassa vastakkain ja ylempänä kolmen kiehkuroissa. Kukat ovat kooltaan 2–4 cm, vastakohtaiset (peilisymmetriset), ja niiden väri vaihtelee purppuranpunaisesta lähes valkoiseen. Jättipalsami viihtyy monenlaisilla paikoilla, mutta etenkin kosteissa metsissä ja vesistöjen varsilla, jossa se voi kasvaa jopa 3 metriä korkeaksi. Yksivuotisena se leviää ainoastaan siemenistä, joita se ampuu metrien päähän. Merkittävin syy palsamin leviämiseen on puutarhajätteen huolimaton käsittely. Jättipalsami on jo vallannut Roihuvuoren metsiä ja viheralueita, ja onkin suositeltavaa, että jokainen, joka kasvin tunnistaa, kitkee sen pois ohi kulkiessaan. Kun palsamikasvusto kitketään huolellisesti ennen siementen kypsymistä, saa sen hävitettyä parissa vuodessa.

57. Pienvenesatama

Saraniitynlahteen ilmestyi 1960-luvun alussa luvattomasti veneitä. Sitten rakenneltiin pieniä laitureita ja vähitellen valkama virallistettiin. Kaupungilla on nyt satamassa 93 venepaikkaa ja 50 talvisäilytyspaikkaa, seuroilla enemmän. Satamassa toimii kolme venekerhoa. Roihuvuoren Tammisalon Meriulkoilijat on perustettu 1960 ja kerholla on tukikohta Musta Hevosessa. Roihuvuoren venekerho on perustettu 1970, mökki Kaunissaaressa. Uusimpana Strömsinlahden veneilijät, perustettu 2004, vajan toinen puoli on Tammisalon partiotuen kanoottivaja.

www.hel.fi/www/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/ulkoilu/veneily/venepaikat/stromsinlahden-venesatama

www.rtm.fi

www.roihuvuorenvenekerho.fi/historia.html

www.stromsinlahdenveneilijat.fi

www.tame.fi/lippukunta/melonta/

Takaisin ylös ↑

Tietolaatikko: Ruma ankanpoikanen – merten polkupyörä

Roihuvuori-Seuran yhteisövene "Ruma ankanpoikanen" laskettiin vesille sunnuntaina 29.5.2016 Strömsinlahden venekerhon satamassa. Veneelle on saatu laituripaikka Strömsinlahden venekerholta.

Ruma ankanpoikanen on valmistettu mittatilaustyönä seuralle. Vene on kopio 1890-luvulla rakennetusta Whitehall-veneestä, jonka rungon on valmistanut Heinolan Veneveistämön Juha Vuohelainen. Purjeet ovat perinnepurjeita valmistavan Harro Koskisen käsialaa. Seuran aktiivit ovat vastanneet veneen viimeistelystä. Vesillelaskutilaisuudessa Roihuvuoressa esitettiin Rumalle ankanpoikaselle omistettu vesillelasku-laulu, jonka sanat ovat Veera Voiman.

Seuran jäsenet voivat varata venettä päiväksi tai korkeintaan yhden yön reissuja varten. Päivämatkoja voi tehdä vaikkapa viereisiin retkeilysaariin, kuten Vartiosaareen, Villinkiin, Pyysaareen, Matkasaareen tai Kotiluotoon.

Whitehall-venetyypin kehittivät New Yorkin Whitehallin alueen kauppiaat USA:ssa. Kauppiaat tarvitsivat nopean kulkuvälineen, jolla pääsisi sataman edustalle ankkuroituihin laivoihin. Nopeus oli valttia, jotta ensimmäisenä laivoille saapunut kauppias sai parhaat sopimukset ja suurimmat voitot. Venetyypissä yhdistyvät nopeus ja kantavuus. Venetyypistä kehittyi pohjoisamerikkalainen yleisvene, jota on luonnehdittu merten polkupyöräksi.

www.roihuvuori.com/roihuvuori-seura/2015-07-14-13-14-54 (Yhteisöveneen tarina)

www.roihuvuori.com/uutisia-ja-tapahtumia/yleiset-uutiset-mainmenu-63/26-toimintauutisia/2998-vesille-venosen-mieli-laulun-sanat

www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/398257-asukasyhdistys-hankki-oman-purjeveneen-ruma-ankanpoikanen-paasee-viimein-vesille ​#yhteisövene

Tietolaatikko: Itämeri

Itämeri on tilavuudeltaan maailman toiseksi suurin murtovesiallas. Se kehittyi noin 4 000 vuotta sitten edeltäjästään, suolaisemmasta Litorinamerestä, kun maan kohoaminen madalsi Tanskan salmet. Meren pinta-ala on 422 000 km2 ja valuma-alueen laajuus 1,7 miljoonaa km2.

Valtameriin verrattuna Itämeri on matala: syvin kohta on 459 metrissä Gotlannin länsipuolella, keskisyvyys on 55 metriä ja etenkin Suomenlahden vain 37 metriä. Tämä yhdessä pienipiirteisen rannikon ja saariston kanssa tekee ekosysteemistä herkän öljypäästöille ja ravinnekuormitukselle. Harvinaisia eläinlajeja ovat mm. itämerennorppa ja pyöriäinen. Merenkulun ja veneilyn käytössä Suomen rannikolla on 8 200 km merkittyjä meriväyliä.
Itämeren tulevat vaiheet ovat sidoksissa maankuoren oikenemiseen viime jääkauden jäljiltä. Se jatkuu vielä pitkään, vähitellen hidastuen, mutta arviolta 150 000 vuodessa Itämerestä jäävät jäljelle vain muutamat syvänteet.

www.itameriportaali.fi

Versio 29.11.2017
57 kohdetta • 17 tietolaatikkoa • 11 km

Julkaisija Roihuvuori-Seura ry
Toimittanut Pauli Saloranta / Suomen Kotikaupunkipolut tmi
Alkutekstit Sanna Ahonen, Lari Assmuth, Johanna Aydemir, Jani Marjanen, Anna-Liisa Mikkelä, Otto-Ville Mikkelä, Satu Kiiskinen, Matti Kinnunen, Johanna Kolehmainen, Petteri Nisula, Timo Rantalaiho, Kimmo Rautiainen ja Pauli Saloranta
Lisätiedot Petteri Erling, Mikko Lindqvist, Kari J. Nyberg, Henni Oksman, Pia Pilhjerta, Tuomas Rantanen, Antti Salla, Tytti Salminen, Sari Saresto ja Maritta Vento
Kiitos kaikille muillekin tietoja antaneille virastoille, tahoille ja kaupunkilaisille!
Kielentarkistus Satu Kiiskinen
Kotikaupunkipolun laatimista ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Helsingin Lähiöprojekti

Kirjallisuutta

Aikamatka metrolla. Helsingin kaupunginmuseo 2000
Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Sirkku Laine 1996, Helsingin rakennusvirasto
Erikoisselvitys Herttuaniemen liitosalueesta. Yrjö Harvia 1936, Valtioneuvosto
Helsingin maarintama. John Lagerstedt 2014; Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunginmuseot
Helsingin ostoskeskukset. Uutta, modernia ja kadonnutta. Karitta Laitinen, Aalto-yliopiston julkaisusarja Tiede + teknologia 12/2012
Herttoniemen kartano. Säteritiloista museoksi. Sigbritt Backman 2016, Svenka Odlingens Vänner i Helsinge
Itä-Helsingin vaiheita ja nähtävyyksiä. Sigbritt Backman, Raimo Hanski, Kyllikki Kailari, Matti Kailari, Pentti Karhu, Virve Kaskela, Ilppo E. Klemetti ja Holger Liljestrand 2000, Itä-Helsingin Kulttuuriseura ry
Kallioperän ja maaperän arvokkaat luontokohteet Helsingissä. Antti Salla 2004, Helsingin ympäristökeskus
Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Matti Kortteinen 1982, Otava
Lähiöt ja tehokkuuden yhteiskunta. Johanna Hankonen 1994, väitöskirja, Gaudeamus ja Otatieto
Miten Salpausselät syntyivät. Risto Isomäki 2015, Into Kustannus
Ostari. Lähiön sydän. Sari Saresto, Anne Salminen, Mira Vierto 2004, Helsingin kaupunginmuseo
Rintamamiehet rakentajina Helsingissä. Vuoden 1945 maanhankintalain toteutuminen Helsingin kaupungissa. Olavi Haimi 2010, omakustanne
Roihuvuori. Alueen arvot ja ominaispiirteet. Rakentamistapaohjeet. Sari Schulman et al. 2004, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ja rakennusvalvontavirasto
Roihuvuori. Ehrensvärdin kartanon maista vehreäksi kaupunginosaksi. Kaarina Hulkkonen 1999, Roihuvuori-Seura ry
Sub 26. Esikaupungeissa tapahtuu! Marja Piimies (toim.) 2009, Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto
Tunnelijunasta suosikiksi – Helsingin metro 25 vuotta. Tapio Tolmunen 2007, Helsingin kaupungin liikennelaitos
Viaporin maarintama. Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille. John Lagerstedt 2014, Helsingin kaupunginmuseo