Butotanssi antaa muodon näkymättömälle
Kuva:Mikko Koski-Vähälä
TEKSTI: TM skenografi-butotanssija Reija Stenius ja tanssitaiteilija Mirva Mattila / Performanssiryhmä Sysinä
Butotanssi syntyi Japanissa toisen maailmansodan jälkeen. Sen kehittivät Tatsumi Hijikata ja Kazuo Ohno. Buton syntyyn vaikutti modernin tanssin kehittyminen vastareaktiona baletille, dadaismi sekä ekspressionismi kuvataiteessa. Länsimaisista vaikutteista huolimatta buto myös vahvisti japanilaisten omaa identiteettiä.
Butotanssijalta kysytään usein, mitä buto on. Butoa ei ole helppoa selittää kysyjälle parilla lauseella, kun vielä vuosien opiskelun jälkeen sitä on vaikea selittää edes itselleen.
Butotanssin toinen perustaja Tatsumi Hijikata sanoi, että butotanssitekniikoita on yhtä monta kuin butotanssijoitakin. Määrittelyä vaikeuttaa myös se, että kriitikko Mark Holbornin mukaan buton ainoa määritelmä tuntuu olevan juuri määritelmien ja luokittelun vastustaminen.
Butotanssiesitys Roihuvuoren kyläjuhlilla. Kuva Marjo von Bell
Japanilainen vastaisi kysymykseen kielikuvin: ”Buto on kuin virtaava vesi. Se on kuin kasvin juuret.” Butosta voi kertoa lähinnä oman henkilökohtaisen kokemuksensa kautta. Butossa on kuitenkin nähtävissä joitakin yhtäläisyyksiä tanssijoiden kesken: Luonto ja sen kunnioittaminen on kaikilla keskeinen elementti, josta ammentaa. Ihmiskeho on kuin luonto pienoiskoossa. Hyvin perinteinen butoharjoitus on tanssia kasvin kasvu siemenestä kukintoon ja loistoon ja kuihtua sen jälkeen rangaksi, mutta palata taas siemenen muotoon ja elämän kiertokulkuun. Eri elementit, vesi, tuli, maa, tuhka ja ilma, ovat usein läsnä. Usein käytetty teema on myös eläinten ja hyönteisten maailma, niiden liike, aistit ja yhteys luontoon.
Lähes jokaisen butotanssijan harjoitteisiin kuuluu meditaatio tai tai-ji. Näillä pyritään tyhjentämään mieli, pudottamaan ego, hiljentämään järki, luopumaan ruumiista ja saavuttamaan ”tyhjä keho”, jotta voidaan vastaanottaa liike itsessä. Parhaimmillaan tanssi vain tapahtuu. Länsimainen tanssija voi liikkua kuin vesi, mutta buto-tanssija pyrkii olemaan vesi, eläytymään veden olemukseen. Buto-taiteilija Min Tanaka sanoo kuvaavasti: ”I do not dance in the space; I dance the space.” (”En tanssi tilassa vaan tanssin tilan.”) Minän poispyyhkimiseen liittyy myös se, että usein butotanssijan kasvot tai koko keho on maalattu valkoiseksi.
Sysinäläinen Roihuvuoren Hanami-juhlassa 2010. Kuva Otto-Ville Mikkelä
Buto-koreografi ei anna valmista muotoa vaan jokainen tutkii omasta henkilökohtaisesta historiastaan kumpuavaa persoonallista liikekieltä ja muistoja sisäisten impulssien ja mielikuvien herättämänä. Kiinnostavaa butossa on juuri antaa muoto näkymättömälle. Usein butotanssi yhdistetään hitaaseen ja meditatiiviseen liikkeeseen. Buto ei kuitenkaan aina ole hidasta ja kaunista, se voi olla myös nopetempoista, rujoa, rumaa, pelottavaakin. Buto ammentaa epätäydellisyydestä, uskalluksesta olla oma itsensä: epätäydellinen.
Moni buton katsoja kokee,ettei ’ymmärtänyt’ esityksestä mitään. Silti he kokevat usein saaneensa siitä jotain, jonkin mielikuvan, muiston. Juuri tästä on kyse: samoin kuin nykytaiteessa, teos on sen verran viitteellinen, että katsoja peilaa siihen omia muistojaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Tanssi ennemmin nostaa kysymyksiä, kuin antaa valmiita vastauksia. Butotanssi syntyi Japanissa toisen maailmansodan jälkeen. Sen kehittivät Tatsumi Hijikata ja Kazuo Ohno. Buton syntyyn vaikutti modernin tanssin kehittyminen vastareaktiona baletille, dadaismi sekä ekspressionismi kuvataiteessa. Länsimaisista vaikutteista huolimatta buto myös vahvisti japanilaisten omaa identiteettiä.
Nettisivuja butosta kiinnostuneille:
sysinagroup.blogspot.com
www.odddance.com
www.kenmaibutoh.com
Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Roihuvuoren kylälehdessä 1/2011
lähettää...